19-vuotias SM-liigataituri tähtää NHL:ään – nousi yllättäen vuoden tulokkaaksi: ’Kukaan ei odottanut mitään’
Otto Koivula yllätti viime kaudella monet jääkiekkoa seuraavat ihmiset.
19-vuotias hyökkääjä tuli ryminällä Ilveksen kokoonpanoon ja pelasi heti mainion kauden viimeistellen 50 otteluun tehot 10+20. Myös pudotuspeleissä nuorukainen jatkoi vahvaa menoaan, viimeistelemällä 10 otteluun tehot 2+3.
– Viime kauteen oli helppo lähteä, kun kukaan ei vielä odottanut mitään. Kokonaisuutena kaudesta jäi tosi hyvä maku, oli upea kevät ja siitä on edelleen hyvä mieli. Tietysti karvas neljännesfinaalitappio Tapparalle harmittaa edelleen. Oltiin kuitenkin niin lähellä mitalipelejä, Koivula muistelee Liigan haastattelussa.
SM-liigakauden jälkeen nuori NHL-lupaus valittiin ansaitusti vuoden tulokkaaksi. Nyt Koivula hakee kuitenkin suuria askeleita eteenpäin, saavuttaakseen jonain päivänä unelmansa NHL:stä. Ilves-hyökkäääjä varattiin maailman kovimpaan kiekkosarjaan kesällä 2016, kun New York Islanders valitsi pelaajan numerolla 120.
– Suuri unelma ja tavoite on päästä pelaamaan NHL:ään. Tällä kaudella pitää kuitenkin kehittyä vielä paljon Ilveksen mukana, jotta ura Pohjois-Amerikassa olisi joskus mahdollinen. En ole asettanut tälle kaudelle mitään henkilökohtaisia pisterajoja. Joukkueena pitää parantaa viime kaudesta, kovasti teemme töitä, että neljännesfinaalipaikka vaihtuu mitalipeleihin, Koivula kommentoi.
LUE MYÖS
18-vuotias SM-liigasensaatio linjaa tulevalle kaudelle hurjan tavoitteen – ’Haluan olympialaisiin’
Lähde: Liiga
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan