Murskaako Tappara todennäköisyyksiä – joukkueen leirissä tervettä uhoa uuden kauden alla

© Kuva: Juha Tamminen
Tekeekö Kaapo Kakko yli 59,5 pistettä?

HELSINKI. Viisi finaalipaikkaa putkeen. Niissä ensiksi kolme hopeaa ja sen jälkeen kaksi SM-kultaa. Tappara on pystynyt kotimaan kaukaloissa urotekoihin viime vuosina ja se on SM-liigan 2010-luvun dynastiajoukkue.

Viiden mitalin putki on harvinaisuus, johon lähivuosina on pystynyt vain Kärpät. Kolme peräkkäistä kultaa edellisen kerran on ottanut TPS vuosina 1998-2001. Nyt Tapparalla on sauma triplaan, joka on siis harvinaista SM-liigajäillä.

Kirvesrintojen kippari Jukka Peltolan mukaan tulevaan kauteen ei ole vaikeaa lähteä, vaikka alla onkin kaksi Suomen mestaruutta.

– Juttu on nimenomaan se, että kun sitä (Kanada-maljaa) on saanut maistaa niin haluaa uudestaankin maistaa. Sitä kohti lähdetään tekemään töitä kyllä nyt, Peltola ennakoi SM-liigan kauden avaustilaisuudessa tiistaina.

Joukkue on ollut jo syyskaudella erinomaisessa iskussa. Tappara on tuhonnut vastustajia yksi toisen jälkeen, sillä se on voittanut kaikki seitsemän kamppailuaan varsinaisella peliajalla. Tiukimmat taistot ovat päättyneet kahden maalin erolla.

Tuore, mutta aiemmilta vuosilta tuttu päävalmentaja Jukka Rautakorpi on saanut tamperelaiset mainioon liitoon.

Mikä joukkueen leirissä on nyt korostunut?

– Varmaan tämä kaikkien huulilla olevan pelin nopeuttaminen on meilläkin ollut mukana. Vaatimustaso ja sellainen työn arvostaminen, mikä Tapparassa on ollut vahvaa viime vuodet, tulee jatkumaan, Peltola analysoi.

Kaksinkertainen Suomen mestari on nakuttanut SM-liigan runkosarjassa 199 pistettä.

Milloin 200:s piste näkee päivänvalonsa?

– Katsotaan sitä sitten. Toivotaan, että aika nopeasti, perjantaina alkavaan kauteen valmistautuva kapteeni virnisteli.

Tekeekö Kaapo Kakko yli 59,5 pistettä?