SM-liigatähti kertoo rajun tarinansa: Aivovamma tuhosi elämän, yritti lopulta itsemurhaa

Suomalainen ex-kiekkotähti Tommi Kovanen avaa karun tarinansa tuoreessa Kuolemanlaakso-kirjassa (Bazar).
Torstaina ilmestynyt teos paljastaa ensimmäistä kertaa Kovasen rajun kohtalon. SM-liigapelissä tullut aivovamma muutti syvästi Kovasen elämän vuonna 2013.
Tarina on synkkä. Kovanen telottiin rumalla taklauksella, kun silloin Rauman Lukkoa edustanut puolustaja jäi Tommi Huhtasen ruman pommin uhriksi. Tilanteesta ei tuomittu pelikieltoja – Kovasen elämä syöksyi rajuun syöksykierteeseen.
Tuore kirja on Kovasen ja Jenny Rostainin käsialaa. Se käsittelee avoimesti Kovasen vaikeaa elämää: huippupuolustaja kertoo rehellisesti, kuinka elämältä katsoi kokonaan pohja peliuran päättymisen jälkeen. Muistikatkokset, tuskaiset migreenikohtaukset ja luonteet muuttuminen tekivät elämästä Kovaselle yhtä helvettiä.
Aivovammat tapetille
Samalla kirja antaa tärkeän äänen vakavalle aiheelle: aivovammoista on viime aikoina keskustelu enemmän kiekkopiireissä – se on silti vielä tänäkin päivänä vaiettu aihe.
Kovasen kohdalla vamma teki elämästä yhtä piinaa. Lopulta huippupakki ajautui yrittämään itsemurhaa.
– Toivomme, että nyt tämä tarina herättää keskustelua ja avaa ovia kohti rehellisempää maailmaa niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin, Kovanen ja Rostain kertovat.
Kovanen ehti pelata urallaan yli 500 ottelua SM-liigassa. Huippupakki voitti SM-liigan mestaruuden keväällä 2011, tämän ohella hän ehti pelata Lukon lisäksi Tapparaa, Jokereita, JYPiä, Pelicansia ja KalPaa.

TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen