SM-liigan avausviikonlopun sensaatio sai pelinsä uomiin häkellyttävän nopeasti
Kuva: Juha Tamminen
KooKoon alku SM-liigakaudelle oli vertaansa vailla. Joukkue pommitti SaiPan kahdesti nurin vieden keskinäisten otteluiden pisteet nimiinsä numeroin 6-0.
Voisi kuvitella, että moinen väkevä alku tekee hyvää miehistölle, jota ei pidetty – tai pidetä edelleenkään – pudotuspelipaikasta taistelevana joukkueena.
– Hyvä alku kauteen. Kuusi pistettä, voitot vieraista ja kotoa. Täytyy olla tyytyväinen tuohon, mitä me jäällä tällä hetkellä esitämme, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola iloitsi joukkueen nettisivuilla.
Vajaa vuosi sitten KooKoon peräsimeen hypännyt Tuokkola sai SM-liigakauden avausviikonloppuna miehistönsä pelin toimiman hyvin. Upea 7-1- ja hiukan tiukempi 4-2-voitto kertokoot siitä.
– Olen tyytyväinen pelirytmiin, jota me parhaimmillaan pystymme pitämään. Kiekolliseen peliin olen myös tyytyväinen, mihin me olemme näinkin lyhyessä ajassa päässeet.
Kouvolalaiset ovat nyt SM-liigan kärjessä yksin kuudella pisteellä. Vahva ensimmäinen viikonloppu oli kuitenkin pieni osa kautta, ja sen tietää myös Tuokkola. Tekemisen päivittäinen tarkkailu jatkuu mainiosta alusta huolimatta luonnollisesti vastaisuudessakin.
– Jokainen piste on tottakai arvokas ja peli kerrallaan täytyy mennä eteenpäin. Alkutiellähän tässä ollaan, 58 peliä on vielä jäljellä. Tuloksellisesti ei parempaa alkua voinut ottaa. Tämä on niin pitkä matka, että meidän täytyy koko ajan nähdä se, mitä tuolla jäällä tapahtuu ja miten me siellä reagoidaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä jättää SHL:n: Liiga-sopimus!
- Urheilucast: Patrik Laineen kohdalla nostettiin shokkiratkaisu pöydälle!
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Sopimus purettu – maajoukkuemies jättää Liiga-seuran!
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Liiga-konkari Elmeri Eronen siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Lauri Marjamäki: yllätyspesti!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Liiga-legenda: se oli siinä
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!