HELSINKI. Jokereiden alkukauden yksi yllättävimpiä tasonnostajia on Mika Niemi.

Viime kaudella vaisusti pelannut keskushyökkääjä on löytänyt kesän aikana peliinsä kokonaan uuden ulottuvuuden. Hyökkääjä on ollut Jokereiden matkassa tänä syksynä kuin uudesti syntynyt.

Niemi on johtanut alkukaudesta Jokereiden parasta ketjua Marko Anttilan ja Antti Pihlströmin keskellä. Peli on vakuuttanut Jukka Jalosen. Valmentaja kehuu vuolaasti sentterin tasonnostoa.

– Hän on mennyt fyysisesti eteenpäin. Samalla hän otti itseään niskasta kiinni myös henkisesti. Hän vaatii itseltään enemmän jäällä ja pelaa aktiivisemmin. Koska siitä kaverista löytyy enemmän, mitä hän viime kaudella sai irti, Jalonen summaa Leijonat.comille.

Niemen viime kausi oli vaisu: pelipaikka vaihtui eikä hyökkääjä tuntunut löytävän pysyvää paikkaa missään vaiheessa joukkueesta. Tänä syksynä kaukalossa ollaan nähty aivan eri ilmeellä pelaava kiekkotaituri.

– Myös pelikaverit ympärillä auttavat. Anttila ja Pihlström ovat olleet pitkälti siinä. Kaikki ovat kovia kamppailemaan ja pystyvät pitämään kiekkoa vastustajan päädyssä. Puolustavat intensiivisesti – kaikki pelaavat samaa peliä.

– Tämä ketju oli ensimmäinen kolmikko, joka pystyi alusta alkaen pelaamaan sitä peliä, mitä me valmentajat haluamme. Miten me karvataan ja tehdään yhteistyötä. Osa tajusi myöhemmin ja osa hakee ehkä vieläkin sitä hieman. Mutta he (Niemen ketju) ovat tehneet alusta alkaen sitä niin kuin pitääkin, Jalonen kehuu.

Kuva: Pekka Rautiainen.

Viime kausi jätti hampaankoloon

Niemi on itse ollut tyytyväinen tähän syksyyn. Kiekollisesti taitava keskushyökkääjä nousi Jokereiden sankariksi Vladivostokissa, kun hyökkääjä iski jatkoajalla Jokereiden 1-0-voittomaalin Admiralia vastaan.

Osuma kuvasti hyvin Niemen parantunutta peliä: liike sekä itseluottamus tapissa pelannut hyökkääjä tälläsi voittomaalin komealla vedolla.

29-vuotias Ässät-kasvatti myöntää, että viime kausi jätti paljon hampaankoloon.

– Henkilökohtaisesti ei mennyt kovin hyvin. Koko kauden oli fiilis, etten päässyt oikein parhaimpaani muutamia otteluita lukuun ottamatta. Vähän sellainen olo, että jotain jäi puuttumaan, Niemi summaa.

Niemi naurahtaa, että pitkän kesän aikana on ehtinyt ainakin treenata. Vaisu viime kausi osoitti suoraan kehityskohteet, joissa hyökkääjä haluaa olla parempi.

– Kesällä yritettiin saada ensisijaisesti nopeutta. Samalla on toki treenattu paljon muutakin, kuten esimerkiksi kestävyyttä. Alku on tuntunut hyvältä – toivottavasti sama jatkuu, Niemi hymyilee.

Hyökkääjä kehuu kahta ketjukaveriaan. Hujoppimaisen Anttilan sekä polkukone Pihlströmin keskellä kelpaa pelata.

– Kaksi todella työteliästä kaveria. Pelimme on löytynyt alkukaudesta hyvin. Siinä on ollut mukava pelata. Olen vähän välimallin kaveri siinä välissä. Vierellä on pitkä kaveri ja vähän lyhyempi taistelija. Ja sitten minä, Niemi naurahtaa.

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo