SM-liigan kurinpito teki ennen kauden alkua yhden asian selväksi: se aikoo puuttua jatkossa tarkemmin päähän kohdistuneisiin taklauksiin, mikä on jääkiekon kehityksen kannalta loistava asia.

Kun pääsarjassa on nähty jo ensimmäisillä kierroksilla usea kyseenalainen niitti, on koko liigan maine noussut heti tapetille. Temput ovat herättäneet erityisen paljon tunteita mediassa.

Onko laji mennyt liian väkivaltaiseksi? Vai kuuluvatko törkytaklaukset peliin? Näistä asioista on väännetty rajulla kädellä sosiaalisessa mediassa.

Tämän jälkeen jokainen kyseenalainen taklaus on ollut mediassa ja somessa tarkassa syynissä. Onko SM-liigassa siis nähty tällä kaudella jotakin sellaista, mitä emme ole aiemmin saaneet todistaa?

Keskustelussa on kuultu lukuisia osapuolia. Itse pelaajat ovat jääneet kuitenkin hiljaisiksi.

Leijonat.com kysyi seitsemältä nykyiseltä ja entiseltä SM-liiga-pelaajalta, onko alkukausi vaikuttanut siltä, että kaukalossa nähdyt teot olisivat olleet lisääntymään päin? Onko pelistä tullut heidän mukaansa rumempaa?

Aran aiheen vuoksi pelaajat eivät halunneet nimiään julki. Jokainen vastaajista pelaa tällä hetkellä aktiivisesti jääkiekkoa SM-liigassa tai muissa sarjoissa.

Kuva: Getty Images

Pelaajagallup:

”Mitä mieltä olet mediassa esillä olevasta ”jääkiekkoväkivallasta”? Onko SM-liiga nykyään väkivaltaisempaa kuin aiemmin?”

Liigapelaaja:

”Ei peli nyt missään nimessä ainakaan väkivaltaisempaan suuntaan ole mennyt. Median lietsominen on lähtenyt ihan laukalle. Tuntuu välillä, että valtamedia on unohtanut oman vastuun koskien uutisointia, kun yritetään vain kalastaa mahdollisimman suuria klikkausmääriä. Liigassa on pelattu tänä syksynä parasta lätkää pitkään aikaan. Sääli, että uutisointi keskittyy pelkkiin negatiivisiin asioihin.”

Liigapelaaja:

”Uskon kyllä, että vauhti on lisääntynyt. Kun nyt on trendinä niin sanottu nopea peli, sitä kautta tulee lisää kaikennäköisiä taklauksia. Vähän sekä että – osa voi johtua siniviivoista ja kun Suomi-kiekossa eletään murrosvaihetta. Toisaalta media on nostanut kaiken tapetille. Medialla on ollut aihetta liioitella, koska jokaisella kierroksella on rytissyt. Jos toistuvasti tulee samalta pelaajalta törkeitä taklauksia, tulee myös kunnon pelikiellot. Se on hyvä.”

Entinen liigapelaaja:

”Jääkiekon väkivalta ei ole lisääntynyt. Median otsikot aiheesta ovat. Törkeät taklaukset ovat toivottavasti ohimenevä ilmiö ja jääkiekko siirtyy eteenpäin taitopelaamiseen, kuten on tähänkin asti tehnyt.”

Entinen liigapelaaja:

”Tuntuu vähän, että joka tilanteesta kitistään. Tappeluista vain 5 minuutin jäähy ja peli jatkuu. Kyllä sitä taklaajakin rupeaa miettimään, että kannattaako puun takaa ajaa pystyyn, jos joutuu itse vastaamaan teosta.”

Entinen liigapelaaja:

”Ei ole. Media on suurennellut brutaalilla tavalla”

Liigapelaaja:

”Kyllähän tänä vuonna on tullut älyttömän paljon jo lyhyen ajan sisään rumia tilanteita, joista on tullut myös pelikieltoja. Enemmän kun aikaisemmin. Ehkä suurin syy siihen on, että vauhtia on enemmän aiempiin vuosiin verrattuna – sitten on sattunut ja tapahtunut. Kyllä jokaisen pelaajan pitäisi miettiä taklatessa, mihin kohtaan on osumassa. Ja sitten tietenkin vastanottajan pitäisi olla enemmän hereillä tietyissä tilanteissa. Aika paljon esimerkiksi syötön jälkeen on jääty ihailemaan sitä (syöttöä) ja sitten joku vetääkin vielä pystyyn.

Kun ne päähän kohdistuneet taklaukset otettiin suurennuslasin alle ennen kautta ja niitä nyt tullut niin paljon, mediahan repii siitä kaiken irti. Mun mielestä on sattunut enemmän kuin aikaisemmin kyseenalaisia taklauksia, mutta en tiedä, onko se nyt väkivaltaisempaa kuin aikaisemmin. Media oikein repii jokaisesta isoja otsikoita, kun sattuu jotain.”

Entinen liigapelaaja:

”Ei liiga ole yhtään sen väkivaltaisempi kuin koskaan ennenkään. Tuntuu että media suurentelee asioita ja nostaa pienetkin jutut nyt tapetille. Hyvä juttu, että nyt on annettu kovia rangaistuksia päähän kohdistuneista taklauksista. Mutta se että ”tappelusta”, jossa et pudota edes hanskoja lennät pihalle. Se on käsittämätöntä!

NHL-käytäntö tappelusta, vain 5 minuutin jäähyjä. Voisi siistiä peliä myös Suomessa. Jos katsoo otteluita 90-luvulta, siellä tuli lähes joka vaihdossa sellaisia taklauksia, joista tänä päivänä iskettäisiin useampi ottelu pelikieltoa.”