Valoa tunnelin päässä – NHL:n suomalaishyökkääjä vakuutti: ”Hän oli meidän paras hyökkääjä tänä iltana”
Kuva: Getty Images
Miikka Salomäki oli yksi NHL:n harjoituskauden valovoimaisimmista suomalaisista. Peräti neljä maalia syksyn peleissä takonut härkämäinen hyökkääjä kruunasi upean syyskuun varhain sunnuntaina, kun hän iski rangaistuslaukauksesta maalin joukkueensa Nashville Predatorsin ja Tampa Bay Lightningin välisessä kamppailussa.
Vaikka Lightning voiton lopulta numeroin 2-3 veikin, oli Salomäellä todennäköisesti syytä hymyyn. Ainakin, jos kuuntelee Predsin päävalmentaja Peter Lavioletten kommentteja.
– Hän on ollut hyvä. Hän oli meidän paras hyökkääjä tänä iltana, yhdysvaltalaisvalmentaja kehui Salomäkeä joukkueen nettisivuilla.
Salomäki sai kenraalissa peliaikaa 17 minuuttia ja sekunnin päälle. Tuona aikana hän ampui viidesti maalia kohti, plusmiinus-saldo jäi asteen positiivisen puolelle.
Näytöt harjoituskaudella olivat vahvoja, ja Raahesta lähtöisin oleva hyökkääjä hakee tosissaan läpimurtoa taalajäille.
Kaudella 2015-16 Salomäki pelasi pudotuspelit mukaan huomioiden 75 ottelussa. Debyyttikaudella hän viiletti yhdessä kamppailussa, viime kauden pilasivat loukkaantumiset ja vastuuta tuli lopulta vain 11 ottelussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liigan jättiläisistä karuja lukuja – kulisseissa muhii iso ongelma
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus