Leijonajärkäle sysää kaikki paineet Jokereille: ”KHL:n kuumin joukkue”
Kuva: Ilari Isotalo
Ak Bars Kazanin suomalaispakki Atte Ohtamaa on seurannut Jokereiden menoa KHL:ssä vaikuuttuneena.
Helsingissä vielä muutaman kausi sitten pelannut huippupakki palaa tiistaina tutun yleisön eteen, kun Ak Bars kohtaa Jokerit.
Leijonista tuttu pakki jakaa kaikki paineet mielellään kotijoukkueelle. 14 pelin voittoputki ja kolme ottelua ilman päästettyä maalia kertovat omaa kieltään.
– Kaikki me tiedämme, että Jokerit on KHL:n kuumin joukkue ja porskuttaa pitkässä voittoputkessa. Ihan hyvä meille, etteivät päästäneet maalia edellisessäkään ottelussa. Todennäköisyydet kasvavat koko ajan, että tiistaina heilahtaa kerran tai pari, Ohtamaa naurahtaa.
Kivenkova vastus
Ohtamaan puheista huolimatta Jokerit saa tiistaina todella kovan vastuksen. Ak Bars on KHL:n itäisen konferenssin piikkipaikalla ja pelaa parhaillaan pitkää viiden ottelun vieraskiertuetta, jonka aikana se on jo kohdannut lännen kärkijoukkueet Torpedon Nižni Novgorodin (5–0-voitto) Dinamo Moskovan (2-3-rankkaritappio) Lokomotivin (2–6-tappio) Pietarin SKA:n (2-3-jatkoaikavoitto).
– Tämä taitaa olla kauden pisin vierasputki, kymmenen päivää ja viisi peliä. Pietarin voitto oli hyvä. Vähän notkahdettiin edellisessä ottelussa Jaroslavlissa, joten oli meille tärkeä juttu, että saatiin tehtyä korjausliike. Pari aikaisempaakin peliä olivat vähän vaikeita, vaikka jotain tulostakin saatiin. Hyvin on saatu pisteitä, kokonaisuutena tasaisen hyvä lähtö kauteen, Ohtamaa ynnää.
Vierailta löytyy SM-liigasta tuttuja nimiä: maalivahtivalmentaja Ari Moisanen on ehtinyt luotsata seuran torjujia jo viisi vuotta.
Jokerit-fanit muistavat parhaiten Kazanin ykköspyssy Justin Azevedon. Juonikas hyökkääjä piinasi Jokereita jo SM-liigassa keväällä 2012-13, kun hän tulitti maaleja Lukossa. Nyt kanadalainen palaa Helsinkiin KHL-asussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan