Petri Kontiola jaksaa painaa Jaroslavl Lokomotivin ykkösentterinä.

Leijonista tuttu kiekkotähti kertoo jatkosopimuksen olleen helppo päätös. Asiaan vaikutti ketjukavereiden Brandon Kozun ja Max Talbotin kanssa löytynyt hyvä yhteiskemia.

Kolmikko löysi toisensa jo viime kaudella. Sillä oli iso vaikutus tätä kautta silmäillen.

– Meidän ketjumme peli kulki keväällä hyvin, ja teimme jatkosopimukset oikeastaan samana päivänä. Se oli yhteinen päätös, halusimme pelata yhdessä, Kontiola summaa.
Suomalaista huhuiltiin jo viime kauden jälkeen kotimaahan. Ratkaisu jäädä Venäjälle oli helppo. Lokomotivissa tarjolla on iso rooli huippuseurassa.
– En nähnyt syytä lähteä, mutta vieläkin mietin, että mitä jos olisikin Suomessa tai näin, olisihan se elämä erilaista. Tuli kuitenkin tajuttua, etten minä vielä niin vanha olekaan, että mennään nyt vielä täällä, kun jaksaa, Kontiola lisää.

”Työ tekijäänsä kiittää”

Talbot loukkaantui lokakuun alussa, jonka jälkeen miehet ykkösketjun sentterinä pelaavan Kontiolan ympärillä ovat vaihtuneet. Alkukaudesta loistanut Kozun on pelannut jo yhdeksän ottelua ilman tehopisteitä. Kontiolalla on kasassa tehot 6+7=13.
– Ylivoimalla tuli alkukaudesta pisteitä ja laajemmin onnistumisia. Silloin kaikki onnistui, kun jatkoimme suoraan siitä, mihin viime keväänä jäimme. Yhtäkkiä verkko ei ole enää heilunutkaan samalla tavalla, vaikka työmäärä ei ole muuttunut. Ei vaan meinaa upota, vaikka idea ja yritys on siellä. Työ tekijäänsä kiittää, Kontiola pohtii.
Kontiola nähdään maanantaina Helsingissä, kun Jaroslavlin ylpeys kohtaa Jokerit. Ottelu alkaa klo 18.30.