NHL:n vihatuin pelaaja jätti ikimuistoisen jäljen SM-liigaan – katosi ilmoittamatta asiasta kenellekään
Kuva: Getty Images
Kanadalaishyökkääjä Sean Avery puhuu tänä vuonna julkaistussa kirjassaan myös lyhyestä urastaan Suomessa.
Kokenut kanadalainen saapui Lahden Pelicansiin kaudella 2004-05, kun NHL:ssä oli työsulku. Avery ei pelannut SM-liigassa kuin kaksi ottelua, mutta hän ehti silti jättämään itsestään ikimuistoisen kuvan.
Hyökkääjä arvosteli Suomea rankasti, eikä hän viihtynyt maassa lainkaan. Tämän lisäksi hän poistui Pelicansista ilmoittamatta tästä kenellekään.
Avery oli peliurallaan melkoinen väriläiskä, eikä se jäänyt huomaamatta Suomessa. Mies viimeisteli kahteen otteluun kolme maalia, jonka lisäksi hän tulistui HIFK:n Jarkko Ruudulle ja huuteli itsensä suihkuun, ennen kuin tappelu ehti edes alkamaan. Myös Ruutua mies arvostelee kirjassaan kovin sanoin. Hänelle jäi kuva, ettei suomalaishyökkääjästä pidetty edes kotimaassa.
– Hän oli kaveri, josta NHL-pelaajat puhuivat iljettävänä. Se on eri tapa, miten he puhuivat minusta. Minusta he puhuivat vihattuna, Avery kertoi kirjassaan.
Kanadalaista pidettiin parhaimmillaan NHL:n vihatuimana pelaajana. Pelityyli oli hyvin ärsyttävä, jonka lisäksi kommentit olivat törkeitä ja suorasanaisia. Mies istui jäähyaitiossa parhaimmillaan yhden kauden aikana peräti 261 minuuttia.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!