Ilves jatkoi hyökkääjä Juhani Tammisen sopimusta vuodella – myös valmennukseen jatkuvuutta
Liigassa häntäpäähän jumittunut Tampereen Ilves ja hyökkääjä Juhani Tamminen ovat jatkaneet sopimustaan vuodella eli kauden 2018–19 loppuun asti, Ilves kertoo tiedotteessaan.
Tamminen, 28, on jääkiekkoilijana ns. myöhäisherännäinen, sillä mies pelaa vasta ensimmäistä Liiga-kauttaan. Tämän kauden 17 ottelussa Tamminen on summannut tehot 3+4=7.
Viime kaudella Tamminen kävi kolmen pelin lainapestillä HIFK:ssa, jossa pääsi pelaamaan myös yhden Mestarien Liigan ottelun. Muutoin sentterin kaksi edellistä kautta ovat kuluneet Mestiksessä Rovaniemen Kiekossa.
Viime kaudella 48 ottelussa tehot 15+28=43 nakutellut Tamminen valittiin Mestiksen tähdistökentälliseen.
Ilves on jatkanut sopimusta myös edustusjoukkueen valmennusryhmään kuuluvan Olli Salon kanssa. Salolla on menossa toinen kausi Ilveksen liigajoukkueen valmennusryhmässä.
– Tiimimme on toiminut erinomaisesti, joten itselläni oli vahva halu jatkaa Ilveksessä. Seuran strategia ja tavoitteet ovat selkeät. Tällä hetkellä Ilves on se seura, jossa pystyn kehittymään parhaiten valmentajana, Salo kommentoi Ilveksen tiedotteessa.
Kausilla 2011–15 Salo valmensi HPK:n A-nuoret oman liigansa värisuoraan eli kultaan, hopeaan ja pronssiin. Tammikuussa 2016 hän korvasi HPK:n liigajoukkueen päävalmentajan paikalta potkut saaneen Pasi Arvosen ja valmensi ”Kerhoa” Liigassa loppukauden.
Lähde: Ilveksen tiedote.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pelicans pudotti ison uutisen – tässä uusi urheilujohtaja!
- Sopimus purettu – yli 500 Liiga-ottelun puolustaja jättää Ilveksen!
- Tappara teki kovia kiinnityksiä – kuusi sopimusuutista julki!
- Siirto purkissa: Lars Bryggman tekee paluun Liigaan – tässä uusi osoite!
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Antti Pennanen: iso paljastus Konsta Heleniuksesta
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Kari Jalonen palaa SM-liigaan!
- Jesse Puljujärveltä kovaa puhetta NHL:stä: ”Jos joskus vielä lähden…”
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat päihitti hallitsevan maailmanmestarin!
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”