Kritiikki kasvaa Jori Lehterän ympärillä – tiputettiin tärkeältä pelipaikalta NHL:ssä

Tarkasti Philadelphia Flyersia seuraava The Athleticin toimittaja Charlie O’Connor näkee suomalaishyökkääjä Jori Lehterän tilanteen synkkänä.
Ainoastaan yhden syöttöpisteen pelaamissaan 11 ottelussa saalistaneen Lehterän pelaamisessa ei huoleta pelkästään tehopisteet.
Suomalaissentteri menetti edellisen ottelun jälkeen kolmossentterin roolinsa, mikä on valmennukselta selvä osoitus, ettei suomalaisen työskentely ole herättänyt suurta luottamusta.
– Tämä on merkittävä asia, koska seurajohto on selvästi antanut ymmärtää, että se uskoo Lehterän olevan luontainen sentteri, joka sopii siihen rooliin parhaiten. Siirto laitahyökkääjän paikalle on selvä arvonalennus varsinkin, kun Nolan Patrick ei ole vielä pelikunnossa, O’Connor kirjoittaa.
Lehterä pelaa todella vaisuja pelejä juuri tällä hetkellä. Hän ei ole päässyt tehopisteille yhdeksässä edellisessä ottelussa, minkä lisäksi hän pelaa vain reilut kymmenen minuuttia ottelua kohden.
– Hän väläyttelee pätevyyttään ajoittain käyttämällä voimaa laitojen lähellä, minkä lisäksi häneltä nähdään luovia syöttöjä keskialueella. Kuitenkin liian usein hän näyttää fiksulta pelaajalta, joka tietää, missä hänen pitäisi olla jäällä, mutta liian hitaalta ehtiäkseen sinne enää, O’Connor tylyttää.
Huolestuttavinta on se, ettei Lehterä ole ikäloppu, vaan 29-vuotias hyökkääjä, jonka pitäisi vielä tässä vaiheessa uraa pystyä pelaamaan hyvällä tasolla.
Henri Havusela
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty