Suomalaistaituri muistelee nousuaan SM-liigatähdeksi – valmentaja v**tuili: ”Missä ne maalit on?”
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Niclas Luceniuksella on ollut värikäs ura jääkiekkoilijana.
28-vuotias hyökkääjä on kokenut urallaan useita ylä- ja alamäkiä, jonka seurauksena hänelle on kertynyt paljon kokemusta eri sarjoista ja seuroista. Tällä hetkellä mies kiekkoilee Mestiksen TuTossa.
Parhaina vuosinaan Lucenius loisti muun muassa Tapparassa, jossa hän pelasi aluksi nelosketjun roolissa. Kova työnteko kuitenkin palkittiin, kun ovi avautui ykkösketjuun hieman yllättävälläkin tavalla. Hyökkääjä harjoitteli silloin paljon myös nykyisin NHL-organisaatiossa torjuvan Harri Säterin kanssa.
– Säteri oli tuohon aikaan niin huono maalivahti, että maalivahtivalmentaja Jussi Parkkila joutui tekemään hirvittävän määrän ekstratöitä hänen kanssaan. Itselleni peliaikaa ei tullut hirveästi, joten Parkkilan molarijäät tuli tutuksi. Kävin lämimässä Säterille, Lucenius kertoi Mestiksen verkkosivuilla.
Ylimääräisissä harjoituksissa Säteri ei saanut silloisen Tappara-hyökkääjän mukaan oikein mitään kiinni, joka auttoi häntä omalta osaltaan, kun hän sai paljon onnistumisia.
– Parkkila vittuili siinä sitten, että missä ne maalit peleistä on Lucenius? Hyökkääjä jatkoi.
Kova harjoittelu tuotti lopulta palkinnon ykkösketjusta, jossa Lucenius pelasi yhdessä Jori Lehterän ja Jonas Enlundin kanssa. Kyseinen ketju teki kovaa jälkeä SM-liigassa ja lopulta Luceniuksen matka jatkui KHL:ään.
Lähde: Mestis
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Itävallan – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Itävalta – venyykö Leijonien hurja voittoputki?
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?