Yleisökaaos! Jokereiden huippupelissä erikoinen härdelli – osa katsojista jäi ulos
HELSINKI. Jokereiden ja SKA Pietarin välinen ulkoilmapeli lähti yleisön kannalta liikkeelle ikävällä tavalla.
Moni katsoja ei ehtinyt seuraamaan lainkaan ensimmäistä erää odottamattoman kaaoksen takia. 18 300 katsojan seisomakatsomot ruuhkautuivat pahasti, kun oviaukot tukkeutuivat.
Taustalla oli ainakin osittain huono organisointi. Järjestysmiesten puutteellinen ohjeistus sai ihmiset jäämään laumoittain sisäänkäynnin yhteyteen. Se ruuhkautti yleisömeren ja aiheutti paljon närää.
Jokereiden toimitusjohtaja Jukka Kohonen myöntää, että tilanteesta pitää ottaa opiksi.
– Tästä pitää kirjoittaa, jotta HIFK-Kärpät-peliin voidaan ottaa oppia. Se johtui osittain siitä, että porukka tuli katsomoon liian myöhään. Ihmiset alkoivat kerääntyä katsomoihin vasta, kun JVG soitti ennen ottelun alkua, Kohonen ynnää.
Myös ohjeistus oli vaisua ennen peliä. Yleisö täytti katsomot ennen peliä lähinnä oman mielensä mukaan. Kuuluttaja joutui ottelun aikana pyytämään useaan otteeseen, että katsojat tiivistäisivät.
– Järkkäreiden olisi pitänyt olla aktiivisempia. Eturivissä ja reunoilla oli todella hyviä paikkoja vapaana – nyt ihmiset jäivät oviaukkoihin katsomaan. Ymmärrän, että jos ei ohjata kunnolla, ei ihmiset osaa mennä, Kohonen ynnää.
Upea uusi ennätys
Muuten tapahtuma toimi erinomaisesti. Ensimmäisen erän ongelmien jälkeen myös katsojat mahtuivat lopulta helposti otteluun. Kauniin talvi-illan kiekkokohtaaminen rikkoi myös KHL:n yleisöennätyksen – virallisesti paikalla oli 17 645 katsojaa. Kohosen mukaan paikalla saattoi olla jopa enemmän väkeä. Kiekkopomo kehui tapahtumaa kaikin puolin onnistuneeksi. – Meillä oli enemmän väkeä kuin ilmoitettu määrä. Katsomot vetävät normaalioloissa sen 21 000 katsojaa. Me olimme varanneet siihen hieman reserviä – ja se oli nyt jo todella täynnä, Kohonen ynnää. Ilari Isotalo, Helsinki Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kasperi Ojantakanen löysi uuden osoitteen – ura jatkuu Liigassa
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!

- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio