Taas häviö: KHL-floppi voittanut edellisen kerran lokakuussa – Leijona-hyökkääjällä vieläkin karumpi putki!
Kuva: Getty Images
Leijonienkin nutusta tutun Veli-Matti Savinaisen edustaman Jugra Hanti-Mansijskin uskomattomat vaikeudet jääkiekon KHL:ssä jatkuvat.
Itäisen konferenssin viimeisenä, ja toiseksi viimeisestä sijasta jo seitsemän pinnan päässä oleva joukkue sai jälleen torstaina lunta tupaansa oikein urakalla häviten Jekaterinburgille luvuin 0-4.
Vieraat nöyryyttivät kotijoukkuetta toisessa erässä, jossa se iski kaikki maalit noin 11 minuutin aikana.
Kun pisteet lähtivät vieraiden mukaan, vaeltaa Jugra jo käsittämättömässä 12 kamppailun tappioputkessa.
Edellisen kerran se on voittanut 30. lokakuuta, edellinen voittoputki puolestaan on niinkin kaukaa, kuin lokakuun alusta.
Kun Savinainen ei tuossa kyseisessä voitto-ottelussa pelannut, on hän päässyt nauttimaan edellisen kerran voittoa KHL:ssä 18. lokakuuta.
Ykkösketjun sentteri Savinaisen ja kumppanien osalta haaveet pudotuspeleistä ovat käytännössä valuneet romukoppaan. Joukkueella on matkaa viimeiseen jatkopaikkaan jo noin kolmisenkymmentä pinnaa.
Suomalaisen ilonaiheet ovat maajoukkueessa, sillä Savinainen valittiin ennen joulua pelattavaan Moskovan turnaukseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV: Jokerit ja HIFK kilpasilla – kumpi nappaa kultaleijonan itselleen?
- IL: Kimmo Kuhta sai valmennuspestin Liigasta!
- MTV: Lukon loukkaantuneen maalitykin voinnista uutta tietoa
- JYP-hyökkääjä lainapestille toiseen Liiga-seuraan
- Ruotsin olympiajoukkue sai taas huolestuttavia uutisia NHL:stä
- Sopimus purettu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus vaihtaa maisemaa
- Suomalainen kärkivaraus nostettiin ensimmäistä kertaa NHL:ään!
- Karu kohtalo – Suomi murskattiin tylysti MM-jäillä
- Tre Kronor loukkaantumissumassa – tähtipuolustajien olympialaiset uhattuna
- HIFK:n Iiro Pakarinen: pitkä pelikielto!
- SS: Tapparan huippulupaus loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucastin väite: Tappara valmistelee hirmusopimusta Liigan supertähdelle!
- Lehti: Jokerien huippuvahvistus kolarissa – kuva onnettomuuspaikalta julki
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!
- HIFK:lle lisää lunta tupaan? Tähtihyökkääjän taklaus kurinpidon syyniin – katso tilanne
- Liiga-seuralle jättiuutinen – huippunimi avaa vihdoin kautensa!
- Antero Mertaranta: uusi aluevaltaus
- Lukon tähtihyökkääjä loukkaantui pahasti – halli hiljeni
- MTV: HIFK:n kohuottelusta karu paljastus!
- HIFK:n Iiro Pakarinen: pitkä pelikielto!