Liiga-tähti joutui lopettamaan uraansa päävammojen takia: ”Outoa herätä aamulla ilman kipuja”

Dave Spina on joutunut aloittelemaan uutta elämää kiekkouran päätyttyä.
TPS:ssä vielä viime kaudella kiekkoillut huippuhyökkääjä joutui kesällä tekemään kovan päätöksen: kiekkoura sai jäädä päähän tulleiden vammojen takia. Sen myötä Spina on elänyt syksystä uutta elämää.
Totuttelu kiekkoarjesta irtautumiseen on tuntunut erikoiselta.
– Olen vanhempi, mutta tuntuu silti oudolta kysyä: onko tämä viikonloppu oikeasta vapaa, Spina kertoo Arizona Rubberin haastattelussa.
Jenkkitaituri ehti pelata pitkällä urallaan sekä ECHL:ssä, AHL:ssä että Liigassa. Viimeiset kolme kautta sujuivat Suomessa. Pelin ohella hyökkääjä ei kaipaa jatkuvia kipuja.
– On outoa herätä aamulla ilman päänsärkyä tai kipuja. Treenaan yhä kovaa, sillä nautin siitä, mutta se ole lainkaan samanlaista kuin aiemmin. Nautin käydä vaimoni kanssa lenkillä ja yritän löytää uusia tapoja pysyä aktiivisena, Spina virnistää.
Nolla peliä NHL:ssä
Spina ei lukuisista upeista AHL-kausista huolimatta päässyt koskaan NHL:ään. Se ei ole kateroittanut hyökkääjää.
Kiekkotaituri kertoo saaneensa muun muassa Suomessa paljon kehuja pelistään. Ne tuntuvat hyvältä.
– Tuntuu hienolta, että moni kokenut NHL-pelaaja on ihmetellyt, miksi en pelannut NHL:ssä suurimman osaa uraani. Näin ovat sanoneet muun muassa kaverit kuten Henrik Tallinder, Eric Perrin, Ladislav Nagy, Petteri Nummelin ja Jeff Giuliano, Spina kertoo.
Hyökkääjän viimeiseksi kaudeksi jäi 2016-17 Turussa. Laituri nakutti TPS:n riveissä 48 peliin tehot 8+27=35. Yhteensä alle Suomessa tuli 166 peliä kovin tehoin 45+77=122.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!