Osasiko tätä moni odottaa? NHL:n suomalaishyökkääjä kuin puskista superyllättäjän kultakimpaleeksi!
Kuva: Getty Images
Moni kiekon ystävä saattoi miettiä ennen tätä NHL-kautta, että minkälainen heittopussi debytanttijoukkue Vegas Golden Knights onkaan, kun esimerkiksi jo pelkästään paperilla poppoo oli kysymysmerkkejä täynnä. Selvän pelillisen johtajan piti puuttua, eikä oikeastaan kukaan pelaajista välttämättä ollut taalajäiden kirkkainta eliittiä.
Nyt noita ajatuksia ei tarvitse miettiä yhtään. Vegas porskuttaa esimerkiksi omassa divisoonassaan peräti toisena, joskin vähemmän otteluita pelanneena kuin kärjessä viilettävä Los Angeles Kings.
Joukkueen yksi suurimmista vahvuuksista on ollut ennakkoluulottomuus ja tästä oivana esimerkkinä toimii ”täydellisten yllättäjien” liito. Joukkuetta johtaa suomalais-ruotsalaiskaksikko Erik Haula – William Karlsson omalla tavallaan.
TSN nosti kyseiset nimet esille jutussaan. Kun joukkue on yllättänyt, samalla myös esimerkiksi mainittu kaksikko on pystynyt urotekoihin.
Sisäisen pörssin kärki, ruotsalaishyökkääjä on ottanut vastuun maalien ja pisteiden takomisesta, sillä sunnuntai-iltana kasassa olivat pisteet 15+10.
Haulan saldo puolestaan on 11+10, ompa suomalainen myös tarvittaessa uhrautunut hanskaamaan joukkueensa puolesta.
TSN ei turhaan nostanut porilaislähtöisen hyökkääjän nimeä esille. Hän on oikeastaan Vegasin yllätysten ruumiillistuma omalla panoksellaan, sillä esimerkiksi oma NHL:n kausikohtainen piste-ennätys on enää 13 pinnan päässä.
Ja kaiken kruunuksi, Golden Knightsin tekeminen on myös pelillisesti sivuston mukaan nousussa. Joukkue on nimittäin parantanut kiekon hallussapitoaan kauden mittaan.
Mitä onkaan luvassa, jos yksilöt ja joukkue jatkavat tähän tahtiin tulevaisuudessakin?
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan