Hattutempulla hurmanneen Juhamatti Aaltosen ja seuran välit umpisolmussa – seuralta salaperäinen ”ilmoitus”
Kuva: Ilari Isotalo
Juhamatti Aaltonen on varsin erikoinen jääkiekkoilija.
Aaltosen ja tämän seuran Röglen kausi Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä on sujunut heikosti: joukkue on sarjan jumbona, ja seuran tämän kauden kärkihankintoihin kuuluva Aaltonen oli saanut kauden 27 ottelussa kasaan vaatimattomat neljä maalia.
Siis ennen tämän päivän kierrosta.
Viime viikolla ruotsalainen SportExpressen -lehti spekuloi Aaltosen loukkaantumisella ja jopa joutumisella leikkaukseen, koska mies ei ollut joukkueen kokoonpanossa ottelussa Skellefteåta vastaan.
Tällä viikolla taas Röglen urheilutoimenjohtaja Chris Abbott kommentoi ruotsalaiselle verkkolehdelle HD:lle siihen sävyyn, että Aaltosen päivien Röglessä tulkittiin olleen luetut. Aaltonen oli sivussa peräti neljästä peräkkäisestä Röglen ottelusta.
Aaltosmainen vastaus
No, Aaltonen ei ollut loukkaantunut – ainakaan fyysisesti. Tänään Aaltonen pääsi taas pelaamaan ottelussa sarjaa suvereenisti johtavaa Växjö Lakersia vastaan. Aaltonen vastasi huhuihin ja puheisiin hyvin, no, aaltosmaisella tavalla. Aaltonen latoi jo ottelun avauserässä Växjön maalivahdin, viime kevään maailmanmestarin, Viktor Fasthin taakse tyylipuhtaan hattutempun: kolme peräkkäistä maalia kuudessa minuutissa ja 14 sekunnissa. Ensin Aaltonen ohitti Fasthin rangaistuslaukauksessa eleettömällä rannekudilla. Aaltosen toinen osuma syntyi kahden miehen ylivoimalla, kun suomalainen huiputti Fasthia lähes nollakulmasta lähteneellä ovelalla laukauksella. Hattutemppunsa Aaltonen täydensi vastahyökkäyksen päätteeksi Jack Connollyn syötöstä. Ottelun ensimmäisellä erätauolla Aaltonen kuvaili televisiokanava C Moren haastattelussa tilannettaan Röglessä epäselväksi. – Kun kuulin saavani mahdollisuuden pelata, olin iloinen, että pääsen näyttämään, miten hyvä pelaaja olen. Halusin näyttää kaikille, mitä he (Rögle) menettäisivät, jos päästäisivät minut pois, Aaltonen kommentoi SportExpressenin mukaan. (Lue SportExpressenin juttu tästä.) – Tämä oli aivan täydellistä, ja vieläpä sarjan parasta joukkuetta vastaan, Aaltonen tunnelmoi.”Pelaan, jos he sanovat niin”
Aaltonen myönsi, että kauden ensimmäinen puolisko oli pettymys. – En ole pelannut kovin hyvin, mutta tiedän, mitä osaan. Yritän keskittyä siihen, että olisin toisella puolikkaalla parempi, jos jään tänne, Aaltonen virkkoi. Niin. On yhä epäselvää, jatkaako Aaltonen kauden loppuun asti Röglessä. Aaltonen kertoi saaneensa seuralta ”ilmoituksen”, jonka sisällöstä hän ei kuitenkaan halunnut puhua tarkemmin. – En tiedä, mikä tilanne on minun ja Röglen välillä. Jos he sanovat, että pelaan, minun pitää tehdä työni ja pelata. Mutta tämä tilanne on edelleen mutkikas, Aaltonen sanoi C Morelle. Rögle voitti ottelun maalein 6-2. Rögle on edelleen sarjan viimeisenä, pisteen perässä Karlskronaa. Växjö johtaa sarjaa peräti 13 pisteen erolla Djurgårdeniin. Katso video Aaltosen hattutempusta ja muista ottelun tähtihetkistä tästä Expressen TV:n linkistä.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Pennanen vaitonaisena NHL-vahvistuksen loukkaantumisesta: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Kuka on Leijonien viimeinen NHL-vahvistus? Olli Jokisella selkeä näkemys MTV:llä
- Näkökulma: Leijonat sementoi paikkansa – vain yksi asia kultaunelman tiellä
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Leijonille tipahti surkeita uutisia!
- Leijonien tehokas alku ei vakuuttanut – Jussi Jokinen tylynä: ”Suomi oli onnekas”
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – haaviin tehopuolustaja Ruotsista: ”Vahvuudet kiekollisessa pelaamisessa”
- IS: Cameron Hillis loikkaa kilpailijan leiriin
- LIVESEURANTA: Leijonat kaatoi Unkarin ja jatkaa puhtaalla pelillä!
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat päihitti hallitsevan maailmanmestarin!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Jussi Jokinen sanoi Viaplaylla suoraan kuka pitäisi istuttaa Teräväisen tilalle: ”Kuin nenä päähän”
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?