Nyt saa spekuloida! Tähtivahti avautui rajusti HIFK:lle – ex-seuran fanit toivottivat jo tervetulleeksi
Kuva: Getty Images
HIFK:n maalivahti Niklas Bäckström avautui aiemmin tänään rajusti kohtelustaan seurassa Ilta-Sanomien haastattelussa. Bäckström kertoi, että hänet on alennettu joukkueen kolmosmaalivahdiksi eikä hän saa edes harjoitella joukkueen mukana.
(Lue Ilta-Sanomien juttu tästä.)
Syntipukiksi epäreiluun kohteluunsa Bäckström nimesi seuran urheilutoimenjohtajan paikalta väistyneen Tom Nybondasin. Bäckströmin mukaan loukkaantuneen Kevin Lankisen tilalle palkatun Atte Engrenin piti paikata joukkueen maalivahtiosastoa vain Lankisen toipumisajan, ja sen jälkeen torjuntavastuun piti taas jakautua Bäckströmille ja Lankiselle.
– Mutta nopeasti selvisi, että Atelle oli tehty samana päivänä koko kauden mittainen sopimus. Sen olisi voinut rehellisesti kertoa silloin. Minulle kolmosvahdin roolikin on ihan fine, jos se rehellisesti ilmoitetaan. Tai kymmenen pelin jälkeen todetaan, ettei nyt vaan riitä, Bäckström kommentoi Ilta-Sanomille.
Nyt komean NHL-uran luonut Bäckström on siis se, joka on syrjäytetty kolmosvahdiksi.
– Helvetin huonoa urheilujohtamista. Ihan saatanan huonoa urheilujohtamista, Bäckström latasi IS:ssä.
Bäckström on myös HIFK:n osaomistaja.
– Omistajana harmittaa, kun on puolentoista vuoden aikana nähnyt, miten paljon urheilupuolella tuhlataan rahaa, Bäckström jatkoi ripitystään.
Ex-seuralla tarve maalivahdille
Lappeenrannan SaiPa puolestaan ilmoitti tänään, että joukkueen toinen maalivahti, seuraikoni Jussi Markkanen on sivussa peleistä loukkaantumisen takia 4–6 viikkoa. Bäckström puolestaan pelasi uransa ensimmäisen kokonaisen liigakauden – SaiPassa 2000–01. Voi toki olla liian äkkipikaista vetää suoria johtopäätöksiä saati yhtäläisyysmerkkejä Bäckströmin ja SaiPan välille. SaiPan fanit kuitenkin aloittivat sosiaalisessa mediassa jo spekuloinnin Bäckströmin siirtymisellä SaiPaan ja toivottivat tämän tervetulleeksi. SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa ei suoraan kieltänyt eikä myöntänyt, että SaiPa olisi hankkimassa Markkaselle korvaajaa. – (Frans) Tuohimaa ja (Niclas) Westerholm on meidän kaksikkomme tällä hetkellä. Meillä on hyvin aikaa katsoa, mikä Markkasen tilanne on. Arvio on nyt kuusi viikkoa. Toivottavasti hän palaa aiemmin. Jos ei, katsotaan tilannetta uudelleen, Tuomenoksa kommentoi Etelä-Saimaa-lehdelle. (Lue Etelä-Saimaan koko juttu tästä.) Tuomenoksan mukaan SaiPa saattaa vielä hankkia pelaajia. – Budjetin rajoissa mennään ja katsotaan, mitä on olemassa, tämä sanoi. Tuomenoksalta kysyttiin, käykö tämä parhaillaan pelaajaneuvotteluja. – Juuri nyt en käy, mutta iltapäivällä tilanne saattaa olla toinen, Tuomenoksa vastasi kryptisesti Etelä-Saimaalle. Katso SaiPan kannattajien twitter-viestejä SaiPan maalivahtitilanteeseen ja Bäckströmiin liittyen alta.LUE MYÖS:
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa