Suomalaispakkien pörssikärki tullut aivan puskista – hurmaa NHL:ssä jokaisella osa-alueella!

Kuka johtaa suomalaisten puolustajien pistepörssiä NHL:ssä?
Helppo. Sami Vatanen, tietysti.
Väärin.
Olli Määttä sitten.
Taas väärin.
No Rasmus Ristolainen!
Yhä menee metsään!
Oikea vastaus on…
”Tietysti”.
Esa Lindell!
Dallas Starsin luottopuolustaja sai viime yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa Detroit Red Wingsiä vastaan syöttöpisteen Radek Faksan ohjaamaan 1–1-tasoitusmaaliin. Nyt Lindellin tämän kauden tehopisteet kirjataan muotoon 4+13=17.
Syöttöpiste tuli erittäin lindellmäisellä suorituksella. Se ei ollut erityisen näyttävä, mutta fiksu ja täydellisesti pelitilanteeseen sopiva ratkaisu se oli. Lindell heitti siniviivalta kovan, rinnankorkuisen rannelaukauksen kohti maalinedustan liikehtivää miesmassaa, ja Faksa ohjasi kiekon näyttävästi ilmasta maaliin.
Lindellin tehot ovat ”peruspuolustajalle” erinomaiset. Mutta hänen suuruutensa pelaajana tulee esiin nimenomaan kaikessa muussa kuin pisteissä – siinä perustyössä.
Viime yön ottelussa Lindell esimerkiksi pelasi Starsin pelaajista eniten alivoimaa (1.42 minuuttia), eniten vaihtoja (26) ja blokkasi eniten laukauksia (4). Lindellin kellottama peliaika yhteensä (22.38) ja tasaviisikoin (20.40) oli joukkueen toiseksi korkein.
Mikä merkittävintä, Lindellin vastuu on pysynyt suurena koko kauden. Hänen keskimääräinen jääaikansa (21.54) on joukkueen toiseksi suurin. Edellä on vain tähtipuolustaja John Klingberg.
Entäs ne alussa mainitut muut suomalaispakit?
Pittsburghin Määtällä on kasassa tehot 3+14=17, vain 35 ottelua pelanneella Buffalon Ristolaisella 2+14=16, Columbuksen Markus Nutivaaralla 2+13=15 ja New Jerseyn Vatasella 34 pelin jälkeen 2+9=11.
Ja nyt tarkkana. Kaikkein suurin ero suomalaispakkien vertailussa Lindellin eduksi tulee ehkä puolustajille tärkeimmässä tilastossa, tehotilastossa. Siinä Lindell on lukemallaan +14 kaikista NHL:n suomalaispelaajista aivan omassa luokassaan. Puolustajista Nutivaaran lukema on +4, Määtän -6, Vatasen -10 ja Ristolaisen peräti -11.
Plussapuolella Lindellin ja Nutivaaran väliin suomalaisista mahtuu vain Edmonton Oilersin hyökkääjä Jesse Puljujärvi saldolla +8.
Alkukauden suomalaissensaation viittaa on soviteltu toistuvasti Colorado Avalanchen hyökkääjän Mikko Rantasen (15+26=41, +1) harteille – eikä toki syyttä.
Mutta alkaisiko olla aika arvostaa ja nostaa esiin myös Lindellin kaltaisia ”näkymättömiä” peruspelaajia?
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!