Kypsään ikään ehtinyt suomalaisvahti debytoi NHL:ssä – tappiokaan ei masentanut: ”Mahtava tunne!”
Kuva: Getty Images
Maalivahti Harri Säteri on eräänlainen erikoistapaus.
Säteri täytti aivan viime vuoden viimeisinä päivinä 28 vuotta. Miehen NHL-varauksesta tulee kesällä kuluneeksi kymmenen vuotta. SM-liigassa Säteri debytoi niin ikään jo vuonna 2008.
Ja viime yönä mies pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa aloittavana maalivahtina Florida Panthersin maalin suulla.
Varsinaisesti myöhäisherännäisyydestä ei voi Säterin kohdalla puhua. Miehellä on takana kolme kautta SM-liigassa Tapparan paidassa, neljä kautta AHL:n Worcester Sharksissa ja kolme kautta KHL:n Vitjaz Podolskissa. Viime keväänä Säteri torjui MM-kisoissa Leijona-paidassa.
Mutta ensimmäinen kokonainen NHL-ottelu oli siis vuorossa vasta viime yönä Suomen aikaa. Tammikuun alussa Säteri oli päässyt tuuraamaan James Reimeriä noin 23 minuutin ajaksi.
Ilta olisi tietysti ollut Säterille muutenkin ikimuistoinen, mutta oman lisämausteensa toi se, että toisessa päässä kenttää kiekkoja torjui Nashville Predatorsin suomalainen tähtivahti Pekka Rinne.
– Oli mahtavaa pelata NHL-ottelu. Ja vieläpä Rinnettä vastaan. Hän on ilman muuta yksi parhaista suomalaisista maalivahdeista. Mahtavaa, Säteri hehkutti Panthersin nettisivuilla.
Säteri torjui 25 laukausta 29:stä, ja taakse meni neljä kiekkoa. Rinne päästi kolme maalia – joukossa todella erikoinen keskialueelta lähetetty laukaus – joten Predators korjasi voiton maalein 4–3.
– Tämä oli meiltä hyvä esitys, aivan kuten eilenkin. On aina vaikeaa pelata peräkkäisinä päivinä, kun on vielä matkustamista välissä. Voimme pitää päät pystyssä, sillä tämä oli meiltä hyvä taistelu, Säteri sanoi.
Päävalmentaja Bob Boughner oli tyytyväinen Säterin esitykseen.
– Hänelle on annettava tunnustusta, varsinkin kun jäimme nopeasti 0–1-tappiolle. Me vähän romahdimme siinä, eikä se ole hyvä tilanne kaverille, joka pelaa ensimmäistä otteluaan. Mutta hän otti muutamia hyviä torjuntoja ensimmäisessä erässä, kun vastustajalla oli maalipaikkoja. Sanotaan näin, että hän antoi meille mahdollisuuden voittaa, Boughner muotoili.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!