Suomalaistähti nousi syvältä huipulle ja saavutti tavoitteensa – noususta NHL:ään huvittava kommentti

NHL:ään murtautunut ja taalajäillä jo uransa avausmaalin tehneen Kalle Kossilan elämä on ollut melkoista vuoristorataa viime vuosina. Muutaman vuoden takaisen raskaan pettymyskauden vastapainoksi Ranskassa syntynyt suomalainen on saanut sen, mitä hän on jääkiekolta viime vuosina halunnut.
– Elämäni rankin vuosi on ollut varmaan se kolmas vuosi yliopistossa. Oli lonkka ihan rikki, eikä yliopistojoukkueessa ollut ylimääräisiä hyökkääjiä, ja olin yksi joukkueen tärkeimmistä hyökkääjistä. Oli vähän pakko pelata, Kossila muisteli NHL.comin suomenkielisellä sivustolla NCAA:n St. Cloud Statessa pelattua kautta 2014-15.
Tuo tosiaan oli suomalaiselle heikko kausi. Pisteitä kertyi NCAA:n neljällä kaudella vähiten (26), lisäksi tehotilasto jäi 10 astetta miinukselle, kun seuraavalla kaudella sama lukema oli +29.
Nyt asiat ovat menneet parempaan päin. Kossila on painanut tällä kaudella AHL:ssä 26 ottelussa 30 pinnaa ja NHL:ssäkin 10 pelissä lukemat 1+1. Kuin kirsikkana kakkuun, yliopistoon lähtiessään aikoinaan Kossila tavoitti itselleen tavoitteeksi valmistumisen ja NHL-sopimuksen. Hän onnistui kummassakin, ja nyt elämä hymyilee.
– Tosi hienolta on tuntunut olla mukana tässä. San Diego ei varsinaisesti ole kiekkokaupunki, mutta kaikki tietävät Gullsin. Fanipohja on kuitenkin hyvä, ja myyntiryhmä tekee loistavaa työtä porukan saamiseksi halliin. Meillä on yksi AHL:n parhaista yleisökeskiarvoista, ja kotiyleisön edessä on aina hienoa pelata, Kossila hehkutti.
Hyvin on siis mennyt. Koskahan kutsu NHL:ään on taas ajankohtainen?
– Voin antaa (Anaheimin GM:n Bob) Murrayn numeron, niin voit soittaa, Kossila oli virnistellen sanonut sivuston toimittajalle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!