STT uutisoi viikonloppuna, että KooKoon tähtipuolustaja Jake Newton siirtyisi tällä viikolla JYPin riveihin.

KooKoon urheilutoimenjohtaja Jarmo Kultanen tyrmää siirtohuhut kuitenkin seinään.

– Se ei pidä paikkaansa. Mitään sopimuksia mihinkään suuntaan ei ole olemassa, Kultanen jyrähti Ilta-Sanomille.

Newton on pelannut Liigassa huippukautta. Hän on sarjan puolustajien pistepörssin toisena tehoilla 12+23=35, kun otteluita hänelle on 51.

Kultasen mukaan Newton pelaa tiistaina Jukureita vastaan.

– Jake on meidän pelaaja tällä hetkellä ja on tiistaina mukana kokoonpanossamme.

KooKoo on tällä hetkellä Liigan sarjataulukon 13. sijalla, kun pudotuspeleihin heillä on matkaa jo 10 pistettä.

Luovutusliikettä Kultanen ei kuitenkaan halua vielä tehdä.

– Päivä kerrallaan mennään ja tutkitaan tilannetta. Katsotaan miten pelit menevät, Kultanen kertoi liittyen Newtoniin.

– Turha näitä on etukäteen spekuloida.