Huippuvahvistus: Yli 400 KHL-pelin maajoukkuepuolustaja siirtyy Liigaan – ”Tuo maalinedustalle jämäkkyyttä”

Lappeenrannan SaiPa teki nimekkään vahvistuksen torstaina, kun valkovenäläispuolustaja Vladimir Denisov liittyi joukkueen riveihin loppukaudeksi.
SaiPan tiedote:
SaiPa on tehnyt kuluvan kauden loppuun kestävän sopimuksen Valko-Venäjän maajoukkuepuolustaja Vladimir Denisovin kanssa. Kuluvan kauden Denisov on edustanut KHL-seura Dinamo Minskiä 40 ottelussa tehoin 1+2=3 ja kerännyt 42 jäähyminuuttia.
Urallaan 33-vuotias Denisov on pelannut 401 ottelua Venäjän pääsarjassa sekä KHL:ssä. Dinamo Minskin lisäksi Denisov on edustanut KHL:ssä Torpedo Nizhny Novgorodia, Ak Bars Kazania sekä Traktor Chelyabinskia. Urallaan Venäjän pääsarjoissa Denisov on tehnyt tehot 22+41=63 ja kerännyt yhteensä 526 jäähyminuuttia. Miehen mittavalta uralta löytyy myös kaksi kautta Pohjois-Amerikassa, sillä Denisov edusti kausina 2007-2009 AHL-seura Hartford Wolf Packia 128 ottelussa tehopistein 7+21=28.
– Erittäin hienoa, että Denisov valitsi SaiPan loppukauden joukkueekseen, kertoi SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa.
Denisov on Valko-Venäjän maajoukkueen vakiokasvo, sillä mies on edustanut maataan 110 kertaa tehopistein 6+25=31. Keväästä 2005 lähtien vasemmalta laukova Denisov on edustanut maataan MM-kisoissa yhdeksän kertaa. Edellisen kerran Denisov puki Valko-Venäjän maajoukkuepaidan MM-kilpailuissa ylleen vuoden 2017 Pariisin ja Kölnin kisoissa.
180-senttinen ja 98-kiloinen Denisov tuo urheilujohtaja Antti Tuomenoksan mukaan paljon ominaisuuksia SaiPaan.
– Denisovilla on ominaisuuksia kahden suunnan pelaamiseen, mutta tuo erityisesti puolustukseen ja maalinedustalle jämäkkyyttä, kuvailee Tuomenoksa.
Denisov matkustaa torstaina suoraan Vaasaan, jossa joukkue kohtaa perjantaina Sportin. Denisovin perjantainen pelaaminen varmistuu myöhemmin.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- KooKoolle takaisku: ulkomaalaisvahvistus pelikieltoon
- Viimein! Suomalaisen NHL-hyökkääjän yli kuukauden katsomokomennus päätökseen
- IS: Kärpistä potkittu Ville Mäntymaa saamassa nopeasti uuden pestin Liigasta?
- MTV: Toisesta Liiga-seurasta kuittaillaan Tommi Niemelälle: ”Hienoa, että Hölö sai huomiota”
- MTV Urheilu: Liigassa jätettiin tutkintapyyntö – konkaripuolustaja halutaan sivuun isosta ottelusta!
- SK: Kärpät vahvistuu ensi kaudeksi todellisella supertähdellä
- Mikä Liiga-areena on paras? Entä mistä löytyy paras tunnelma? Näin pelaajat vastasivat
- MTV: Jokerit joutuu pois Nordikselta – uusi areena selvillä
- AL: Pelicansin pistelinko loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- AL: Ilves kaappasi toisen Liiga-seuran maalitykin!
- Urheilucast: Rikard Grönborg jättämässä Tapparan – tienaa Tampereella jättipalkkaa!
- Ismo Lehkonen: Tässä on Liigan pudotuspelien ensimmäinen jättiyllätys – ”Tehtaan takuulla”
- Lehtiväite: Entinen NHL-mies siirtymässä Liigaan!
- SK: Tapparan ykkösvahti lähtee – siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Tappara vaihtaa ykkösmaalivahtiaan – TPS:n supertähdestä surkeita uutisia
- MTV Urheilu: Oskari Salmiselta iso paljastus ensi kauden joukkueesta
- TPS jysäytti melkoisen yllätyksen pöytään!
- AL: Pelicansin pistelinko loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Ruben Rafkinin seura vaihtuu
- AL: Ilves kaappasi toisen Liiga-seuran maalitykin!