Joukkopako kiihtyy! Liigan kriisiseura myy Leijonista tutun luottopakkinsa: ”Tarjous oli merkittävä”
Kuva: Getty Images
Vaasan Sport kertoo Ari Gröndahlin jättävän seuran.
Leijonista tuttu huippupakki siirtyy Liiga-seuran mukaan Ruotsiin. Hän jatkaa pelejään Örebron riveissä.
Takaisku on merkittävä. Gröndahl on noussut viime vuosina Liigan parhaiden peruspakkien joukkoon. Hänet on palkittu otteistaan myös leijonapeleillä – viime keväänä alle tuli kolme ottelua.
Tällä kaudella alle on tullut 52 peliä peruspakille komein pistein 11+13=24.
– Olisimme ehdottomasti halunneet pitää Arin Sportissa myös ensi kaudella. Neuvottelimme hänen kanssaan, mutta ikävä kyllä meillä ei ollut mahdollisuutta nostaa sopimustarjoustamme riittävästi, urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä kertoo.
Örebron tarjous auttaa Sportin kautta. Joukkue on juuttunut sarjan jumboksi, minkä myötä seura on ehtinyt kaupata jo useamman huippunimensä.
– Emme missään nimessä tee tätä mielellämme, mutta meidän on pakko ajatella tulevaisuutta nyt, kun olemme tähän haastavaan tilanteeseen ajautuneet. Ruotsista tullut tarjous oli taloudellisesti niin merkittävä, että päätettiin hyväksyä se ja samalla Ari saa mahdollisuuden jatkaa kauttaan, Jämsä ynnää.
Sportin ovat aiemmin alkuvuoden aikana jo jättäneet Markus Nenonen, Sam Povorozniouk, Michael Parks, Filip Riska ja Markus Kankaanperä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aron Kiviharjun telomisella kova hinta! Jukurit-pelurille pitkä pelikielto
- Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit!
- KooKoolta merkittävä sopimusuutinen: ”Kymmenentenä koko Liigasta”
- Christopher Gibson: uusi seura
- Maajoukkuejärkäle teloi Aron Kiviharjua – pelikieltoa rapsahti
- Mikko Rantasesta huolestuttava tieto – sairauslomasta tulossa odotettua pidempi
- 10-1! Tappara teurasti KalPan – Kristian Tanus tulikuumassa pisteputkessa
- Lupa myönnetty: Patrik Laineen siirto lähellä NHL:ssä
- Ässät kiinnitti kärkisentterinsä – ”Iso palanen”
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Sami Vatanen: surkea uutinen
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!
- IL: HIFK nappasi hyökkääjän Kiekko-Espoosta!
- Lähde: Huippuseura yrittää palkata Ville Peltosen!
- Leijonat-hyökkääjän ura jatkuu Liigassa – ”Itseoikeutettu ykkössentteri”
- Jukurien tähtipuolustaja vaihtaa maisemaa – siirtyy huippuseuraan!