Historiaa tehnyt Riikka Välilä on yhä 44-vuotiaana olympialaisten parhaita pelaajia.

Monipuolinen ja taitava hyökkääjä iski kaksi maalia, kun Naisleijonat murjoi Ruotsin olympialaisten puolivälierissä maalein 7-2. Samalla konkari kaunisteli turnauksen pistesaldoaan. Välilä on kisojen toiseksi tehokkain maalipyssy: neljän pelin jälkeen tilillä on tehot 4+1.

Pisteitä upeampaa on ollut seurata, millainen merkitys Välilällä on yhä Naisleijonille. Kokenut työjuhta pelaa pelistä toiseen valtavia minuutteja – ja tekee kaukalossa oikeita ratkaisuja upealla tavalla sekä omassa päässä että varsinkin hyökkäyspäässä.

Taustalla on poikkeuksellinen asenne lajia kohtaan. Kun on jutellut muiden leijonatähtien kanssa, nousee esille aina Välilän hurja kunto. Vaikka ensimmäinen maaottelu on jo 80-luvulta, liikkuu Välilä yhä maagisen kevyen näköisesti kovissakin peleissä. Perustana on hurja työmoraali – konkari treenaa yhä äärimmäisen laadukkaasti.

Kaikkien onnistumisten pohjalla on hurja vaatimustaso. Se on perintö, joka on vielä pisteitä tai kaukalossa nähtyjä kikkoja paljon tärkeämpää. Välilän olemus näkyy päivittäin myös muussa leijonaryhmän olemuksessa: kun joukkueen konkari ruoskii itseään kovaan tahtiin, ei vieressä puolet nuorempi kollega kehtaa löysäillä.

Kuva: Getty Images

Mummon olympiakisat

Naisleijonien joukkueessa konkaria kutsutaan leikkisästi ”mummoksi” ja ”mummeliksi”. Se kertoo Välilän omasta huumorista sekä hänen asemastaan joukkueessa.

Joukkueurheilussa yksittäisen urheilijan tekemisen arvioiminen on aina enemmän ja vähemmän vaikeaa. Miten tärkeä yksi palapelin palanen voi olla isommassa maisemakuvassa?

Välilän kohdalla täytyy muistaa naiskiekon asema. Nuori laji on ehtinyt muuttua jo JYP-kasvatin uran aikana valtavasti. Kun mediahuomiokin on arvokisojen ulkopuolella kortilla, nousee lajien supertähtien merkitys pilviin.

Sen takia Välilän merkitystä pitää tarkastella myös kaukalon ulkopuolelta käsin. Suomalainen on erinomainen jääkiekon mainoskasvo. Hän on persoona, joka on vuosien aikana noussut isoksi esikuvaksi monelle nuorella tyttö- ja poikakiekkoilijalle.

Miesten puolella jääkiekko otti aikanaan isoja askelia juuri lajin ensimmäisten supertähtien avulla. Välilän tarina ansaitsee nousta näiden kertomusten joukkoon.

Ei ole liioiteltua sanoa, että Naisleijonien nykyisestäkin joukkueesta löytyy monta kiekkotaituria, jotka ovat aikanaan saaneet uralleen inspiraatiota ja uskoa Välilän matkasta.

Jos Sotshin kisat muistetaan Teemu Selänteen uskomattomista tempuista, ovat nämä Välilän kisat. Kun konkari aikanaan lopettaa uransa, kuuluu hyökkääjän pelipaita Hartwall Arenan kattoon muiden leijonaikonien joukkoon.

Ilari Isotalo
Twitter: @IlariIsotalo

HYPPÄÄ MUKAAN LEIJONAKANNATTAJIEN SISÄPIIRIIN: Liity uuteen leijonafanit-ryhmään!

Miltä näyttää olympialaisten tähdistökenttä? Katso tästä: