Viimeiset viikot eivät ole olleet Liigan alapäähän juuttuneelle Kouvolan KooKoolle mieluisia. Tuorein takaisku tapahtui eilen, kun Patrick Bjorkstrand lähti seurasta seuran talousongelmien vuoksi.

KooKoo halusi lievittää kannattajien tuskaa, kun se julkaisi tiistaina kolme tärkeää pelaasopimusta. Kuluneen kauden avainpelaajat Emil Kristensen, Miro Keskitalo ja Juha Järvenpää pelaavat oranssimustissa myös ensi kaudella.

Kristensenin, 25, jatko on KooKoolle merkittävä, sillä Tanskan maajoukkueen vakiokasvo on ollut erittäin tärkeässä roolissa kouvolalaisten alakerrassa. Ensimmäistä kauttaan Suomessa pelaava puolustaja on tehtaillut KooKoolle tehot 7+9=16.

– Emil on kantanut puolustuksessa suurta vastuuta koko kauden ja täyttänyt häneen kohdistuneet odotukset hienosti. Emil näki KooKoon parhaana paikkana kehittyä edelleen, mikä on meille iso asia, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi seuran nettisivuilla.

Kesken kauden Kouvolaan saapunut Keskitalo pelasi ennen siirtoaan TPS:ssä. Tällä kaudella nuorten maailmanmestari on KooKoon paidassa onnistunut maalinteossa kerran ja syöttänyt yhdeksän osumaa.

Kulunut kausi KooKoossa on Järvenpään neljäs. Maalivahdin viime kausi meni pipariksi, kun hän kärsi läpi vuoden useista loukkaantumisista, mutta nyt hän on ottanut ykkösvahdin paikan takaisin haltuunsa. Maalivahtia pidetään Kouvolassa suuressa arvossa miehen tinkimättömän taistelutahdon takia.

– Vaikean viime kauden jälkeen Juha on palannut vahvana KooKoo-maalille. Varsinkin kauden ensimmäinen puolisko oli mieheltä erittäin hyvä. Ensi kaudella maalilla nähdään taas luotettava taistelija, joka antaa kaikkensa illasta toiseen.