Jatko tuli! Jo kaksi ennätystä rikkonut hyökkääjä jatkaa Liigassa: ”Kokoa, liikettä ja taitoa”

Sekä sentterin että laiturin paikalla viihtyvä, ja kuluvalla sesongilla Liigassa yhden kauden maali- sekä jäähyennätyksensä tehnyt Henri Kanninen jatkaa JYPissä aina kevääseen 2019 saakka.
Hurrikaanipaitojen oma kasvatti on iskenyt tällä kaudella 44 kamppailussa yhteensä kahdeksan täysosumaa, sekä kerännyt 39 jäähyminuuttia. Kummatkin ovat hyökkääjän henkilökohtaiset ennätykset.
– Henan koko kehityspotentiaalista olemme nähneet vasta ohuen siivun. Parin viime kauden aikana loukkaantumiset ovat harmillisesti pitäneet hänet silloin tällöin poissa kaukalosta, JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari sanoi joukkueen nettisivuilla.
Tuore Euroopan mestari on pelannut koko uransa Jyväskylässä. Hän on pelannut Liigassa 158 runkosarjan ottelua tehoin 20+27 ja 16 pudotuspeliä saldolla 3+1. Kanninen on Liigan kaksinkertainen pronssimitalisti.
– Usein on ollut myös ajanjaksoja, kun pelaaja on pelannut, mutta erilaisten pikkuvaivojen kera. Usko Henriin on vahva. Hänen henkilökohtainen yhdistelmänsä kokoa, liikettä ja taitoa summautuu ajan kanssa väistämättä merkittäväksi liigauraksi, Holtari jatkoi.
Sarjan kärkipäähän kuuluvan jyväskyläläisjoukkueen kausi jatkuu torstaina kotiottelulla Ässiä vastaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi