Liigassa viimeiseksi kaudella 2017-18 jäänyt Vaasan Sport tiedotti runkosarjan päätöskierroksen jälkeen nettisivuillaan, ettei päävalmentaja Tomek Valtonen jatka tehtävässään. Joukkue alisuoritti pahasti, sillä se voitti vain 19 peliä.

– Päädyimme tähän ratkaisuun siksi, että tarvitsemme uuden alun ja lähdemme sitä kautta rakentamaan uutta tulemista, Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén valaisi seuran nettisivuilla.

Sportin taival Liigassa on ollut kaksijakoinen. Kaudella 2014-15 se jäi pahnanpohjimmaiseksi, mutta seuraava kausi jatkui hienosti pudotuspeleihin asti, joissa tosin TPS pisti vaasalaiset laulukuoroon jo avauskierroksella.

Viime kausi päättyi viimeistä edelliseen sijaan ja tämä sesonki siis taas jumbopaikkaan.

– Haluan kiittää Valtosta näiden neljän kauden yhteistyöstä ja toivottaa hänelle menestystä uusiin haasteisiin, Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä sanoi.

Pelaajaurallaan alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta ja Suomen mestaruutta juhlinut Valtonen luotsasi Sportia kaikilla noilla kausilla.

– Kiitän sydämeni pohjasta seuraa ja kaikkia toimihenkilöitä sekä tukijoita näistä vuosista. Tavataan varmasti vielä jääkiekon merkeissä tulevaisuudessa, Valtonen sen sijaan sanoi.