HIFK-valmennukselta kova ratkaisu – kokenut luottopuolustaja jämärooliin
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK:n valmennus on päätynyt tiukkaan ratkaisuun ennen maanantain elintärkeää ottelua JYPiä vastaan.
Joukkueen varakapteeni ja kokenut puolustaja Ville Varakas aloittaa illan ottelun seitsemäntenä puolustajana.
Pelaajaurallaan Liigassa sekä Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä yhteensä yli 100 pudotuspeliottelua pelannut Varakas on ollut yllättävän isoissa ongelmissa läpi puolivälieräsarjan.
Jo edellisessä ottelussa Jyväskylässä Varakkaan rooli tippui, kun HIFK-valmennus päätti kesken ottelun antaa enemmän vastuuta Oliwer Kaskelle, joka laukoi lopulta ottelussa kaksi maalia.
Tänään Kaski onkin nostettu joukkueen kakkospariin Miihkali Tepon kanssa, joten Varakas saa tyytyä pieneen vastuuseen.
Tilanne on kääntynyt nopeasti Varakasta vastaan, sillä 34-vuotias puolustaja teki runkosarjan lopussa kuudessa ottelussa tehot 0+7.
Varakas on myös kertaalleen juhlinut Ruotsin mestaruutta keväällä 2015 Växjö Lakersin riveissä.
HIFK on maanantaina kotiottelussa kovan paikan edessä, kun JYP on karannut ottelusarjassa 2-1-johtoon.
Helsinkiläiset saavat kaivatun vahvistuksen illan otteluun, kun pelikiellosta vapautunut Juhani Tyrväinen nappaa itselleen ykkössentterin paikan.
Henri Havusela
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä
- Kasimir Kaskisuo jättää Suomen kaukalot – tässä miehen uusi joukkue
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!