Liiga-jumbo Vaasan Sport vahvisti rivejään – yksi saapuu Saksasta ja toinen Virosta
Kuva: Juha Tamminen
Kuluneella kaudella Liigan hännille jäänyt Vaasan Sport julkaisi torstaina lisää uusia pelaajahankintoja.
Sport sai haaviinsa Saksan DEL-liigassa pelanneen 23-vuotiaan puolustajan Mikko Vainosen, joka kiekkoili Krefeldin paidassa puolentoista kauden aikana 72 ottelussa. Hän kuului vuonna 2014 kultaa voittaneeseen Nuorten leijonien ryhmään. Vainosella on aikaisempaa kokemusta Liigasta SaiPan ja Ässien riveistä.
– Mikko tuo kokoa, näköä, kovuutta ja maalineduspelaamista puolustukseemme. Hän pelaa simppeliä peruspeliä ja pystyy tappamaan alivoimaa, Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä kommentoi seuran tiedotteessa.
Vaasaan saapuu myös uusi keskuhyökkääjä, kun 18-vuotias virolainen Rober Arrak allekirjoitti sopimuksen ensi kaudelle. Arrak on mielenkiintoinen lupaus, sillä hän pelasi kuluneella kaudella Jokereiden alle 20-vuotiaissa ja oli joukkueensa paras pistemies tehoin 21+22=43. Hän kävi kokeilemassa siipiään Mestis-seura Kiekko-Vantaassa ja teki yhdeksässä ottelussa tehot 1+1 sekä viidessä pudotuspelissä 0+2.
– Robert tulee haastamaan muut sentterit kilpailuun peliajasta. Hän on isokokoinen, luisteluvoimainen ja taitava keskushyökkääjä, jolla on potentiaalia kehittyä tulevaisuuden huippupelaajaksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan