Kanadan MM-joukkue sai lisää kovia nimiä – pistepörssin voittaja näytti vihreää valoa
Kuva: Getty Images
Kanada on jälleen kokoamassa todella vahvaa pelaajaryhmää ensi kuussa alkaviin MM-kisoihin. Useat NHL:n supertähdet ovat ilmaisseet kiinnostuksensa maajoukkueeseen, ja osa pelaajista on jo varmistanut osallistumisensa, kuten muun muassa Buffalo Sabresin Ryan O’Reilly.
Arvostetun The Athletic -lehden toimittaja Arthur Staple kertoo, että New York Islandersin puolustaja Ryan Pulock ja hyökkääjä Jordan Eberle ovat vastanneet MM-kutsuun myöntävästi.
Pulock on kuluneella kaudella sementoinut paikkansa NHL-jäillä ja tehnyt 66 ottelussa 30 tehopistettä. 23-vuotis puolustaja on viimeksi edustanut Kanadaa alle 18-vuotiaiden kisoissa vuonna 2012.
Eberle sen sijaan on paljon kokeneempi MM-kisakävijä. Hän kuului Kanadan joukkueeseen vuonna 2015, kun vaahteranlehtipaidat voittivat maailmanmestaruuden. Tuolloin Eberle kuului joukkueensa avainpelaajiin ja voitti pistekuninkuuden tehoilla 5+8=13. Lähestyvät kisat ovat hyökkääjälle kuudennet.
Islanders on viemässä kisoihin myös kolmannen huippunimen, kun tulokkaiden pistepörssin ykkösnimi Mathew Barzal kertoi tiistaina olevansa Kanadan käytettävissä. Ei ole myöskään mahdotonta, että newyorkilaisten ykköstähti John Tavares liittyisi mukaan, vaikka hänen ympärillä riehuukin kova jatkosopimusmyrsky.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- TPS:n uusittu kapteenisto selvillä – kultaleijona johtaa turkulaisnippua
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen