Suomalaisen lähtö KHL-joukkueesta tuli puskista – antoi ristiriitaisia kommentteja IL:lle: ”Tehtiin hyvä työ”
Kuva: Juha Tamminen
Yksi kuluvan viikon yllättävimmistä jääkiekkouutisista oli luotsi Erkka Westerlundin varsin puskista tullut lähtö KHL-joukkue Salavat Julajev Ufan päävalmentajan paikalta. Itäisessä konferenssissa kakkoseksi sijoittunut joukkue ylsi pudotuspeleissä aina toiselle kierrokselle asti, eikä koko sarjanneljän parhaan joukko ollut kaukana.
Traktor Tsheljabinsk meni konferenssifinaaleihin voitoin 4-3. Ufan aivan kauden loppu tosin oli tahmea, sillä kolmessa viimeisessä mittelössä se teki vain kolme häkkiä ja päästi kymmenen.
Westerlund antoi Iltalehdelle kauden päättymisen jälkeen varsin ristiriitaisia kommentteja. Suomalaisluotsin joukkue ylsi minimiin, mutta se ei ollut riittävä suoritus. Ufalla olisi ollut saumoja parempaankin.
– Meillä oli hyvät saumat voittaa Traktor, mutta ei pystytty. Prosessi ja pelin kehittäminen olivat jääneet kesken, Westerlund manasi, ja jatkoi:
– Ei voi olla tyytyväinen lopulliseen tulokseen. Meidän olisi pitänyt päästä konferenssifinaaleihin. Se on ilmapiiri täällä. Ufassa minimitulos on se, että ollaan kahdeksan joukossa.
Westerlundin ex-joukkueen kausi jäi kuitenkin varmasti monien mielestä plus-merkkiseksi. Esimerkiksi loka-marraskuussa oli synkkää, sillä 12 ottelusta voittoja kertyi vain kolme.
– Tässä on itsellä olo, että tehtiin hyvä työ – kaiken sen jälkeen, mitä kauden aikana tapahtui.
Maajoukkueessa luotsina sekä MM- että olympiahopeaa ja kummassakin turnauksessa myös pronssia ottanut Westerlund valmensi KHL:ssä nyt kolmatta kauttaan. Kaksi ensimmäistä sesonkia menivät Jokerien peräsimessä.
Iltalehden alkuperäisen jutun voit lukea painamalla tätä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan