Huippuvahvistus! Lukko ryösti leijonapuolustajan riveihinsä: ”Sarjan parhaimpia pakkeja”

Lukko on tehnyt kiinnostavan vahvistuksen alakertaansa.
Raumalaisseura kertoo tehneensä sopimuksen tällä hetkellä Leijonissa pelaavan Juuso Riikolan kanssa. 24-vuotias pakki siirtyy Raumalle 1+1-vuotisella sopimuksella.
Raumalla ollaan innoissaan tuoreesta vahvistuksesta.
– Kyseessä on maajoukkueeseen murtautunut, parhaassa iässä oleva pelaaja, jonka kehityskaari näyttää edelleen vahvasti ylöspäin. Hän on sarjan parhaimpia puolustajia nyt ja tulevaisuudessa. Uskon, että hänen tavoitteensa on vakiinnuttaa paikkansa A-maajoukkueessa, ja toivottavasti pystymme auttamaan häntä siinä. Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme Juuson Lukon paitaan, päävalmentaja Pekka Virta sanoo.
Riikolan vahvuuksia ovat liike ja monipuolisuus. Lukon mukaan hän pystyy pelaamaan kaikilla ”pelin osa-alueilla”.
– Suuntaan positiivisin ja odottavaisin fiiliksin Raumalle. KalPassa sain pelata isossa roolissa ja sain paljon vastuuta. Tulin siihen tulokseen, että nyt on oikea aika hakea uusia haasteita ja valitsin Lukon. Menestyminen kiinnostaa ja Lukko tarjoaa siihen mielestäni hyvän mahdollisuuden, Riikola kertoo.
Riikola taistelee paikoista kevään MM-kisoihin. KalPasta tuttu pakki on pelannut maajoukkueen matkassa kolme peliä tehoin 0+2.
Lähde: Lukon tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!