Mielenkiintoinen vahvistus: Ässät hommasi Mestiksen maalitykin riveihinsä!

Porin Ässät on solminut kaksivuotisen sopimuksen Mestiksessä TUTO:n riveissä tällä kaudella loistaneen hyökkääjän Aki Juuselan kanssa.
Juusela oli runkosarjassa huippuvireessä, kun 41 runkosarjaotteluun hän nakutti komeat 24 maalia. Tämä maalimäärä oikeutti Mestiksen maalipörssin neljänteen sijaan.
26-vuotias raumalainen teki pudotuspeleissä vielä kovemmalla tahdilla tehoja, kun 15 otteluun syntyi yhdeksän maalia ja 13 tehopistettä.
Ässien tiedote:
Ässät on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Aki Juuselan kanssa. Sopimus pitää sisällään seuran option kaudesta 2019-20.
Liigatasolle Ässissä murtautunut Juusela pelasi Patapaidassa vuosina 2011 – 2013 yhteensä 47 ottelua ja hyökkääjä oli Ässien mukana voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 2013.
Viime kausien ajan Juusela on pelannut pääosin Mestiksessä. Tällä kaudella TuTo:ssa laitahyökkääjä pommitti runkosarjassa 41 ottelussa 24 maalia. Mestiksen pudotuspeleissä Juusela pelasi 15 ottelua tehoin 9+4 =13 ja oli mukana saavuttamassa Mestiksen hopeamitaleita. Hyökkääjä pelasi kauden aikana myös yhden ottelun Ässissä lyhyen lainasopimuksen myötä.
– Juusela on meille tuttu pelaaja ja on hienoa saada hänet takaisin Ässiin onnistuneen Mestis-kauden jälkeen. Hän tuo meille lisää kamppailuvoimaa ja syvyyttä hyökkäykseen. Uskomme, että hän pystyy tekemään tulosta myös Liigatasolla, Ässien urheilujohtaja Jari Korpisalo kommentoi.
– Tämä on minulle hieno mahdollisuus. Poriin palaa aikuistunut ja ihmisenä kasvanut Aki Juusela.
– Ässistä lähtemisen jälkeen minulla oli muutama vaikeampi vuosi ja voikin sanoa, että polku nykyiseen tilanteen ei ole ollut niitä helpompia.
– Joukkueeseen pyrin tuomaan suoraviivaisuutta, fyysisyyttä sekä kamppailuvoimaa. Hyvän laukaukseni sekä hyvän maalinedustapelaamisen kautta pyrin myös tuloksen tekemiseen, Aki Juusela kommentoi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- TPS rysäytti ison sopimuksen pöytään!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty