KalPalle uusi vahvistus! Värväsi suomalaislupauksen Pohjois-Amerikasta – ”Tulee ottamaan isoja askeleita”
Kuva: Juha Tamminen
Puolustaja Saku Vesterinen siirtyy ensi kaudeksi Liigaan.
19-vuotias suomalaispuolustaja, joka kiekkoili kuluneella kaudella QMJHL:n Charlottetown Islandersin riveissä, on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa KalPan kanssa.
Vesterinen ehti edustamaan Pohjois-Amerikassa Islandersia kahden kauden ajan. Kuluneella kaudella hän esiintyi 59 runkosarjaottelussa komein tehopistein 7+28=35. Pudotuspeleissä 18 otteluun syntyi puolestaan tehot 1+8=9.
– Vesterinen tuo lisäleveyttä puolustukseen ja Sakun myötä meillä on puolustuskalustossamme kaksi oikealta ampuvaa puolustajaa. Saku on kiekollinen puolustaja ja hänen vahvuudet sopivat hyvin meidän pelityyliin, KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman kertoo seuran verkkosivuilla.
– Hienoa saada oma kasvatti takaisin KalPa-paitaan. Saku on hyvällä matkalla ammattikiekkoilijaksi ja hän tulee varmasti ottamaan isoja askeleita kehityksessä kahden vuoden sopimuksen aikana, Saksman sanoo.
Vesterisen lisäksi KalPa on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Tuomas Ahtosen kanssa. Nuori hyökkääjä pelasi kuluneella kaudella A-junioreissa, joiden kausi päättyi Suomen mestaruusjuhliin.
KalPalla on nyt kasassa 35 pelaajasopimusta ensi kaudeksi.
Lähde: KalPa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan