Varoitus Leijonat! Näiden Kanadan NHL-supertähtien kanssa saa olla tarkkana
Leijonat lähtee tämän kevään MM-kilpailuissa ensimmäistä kertaa otteluun altavastaajana lauantaina, kun vastaan luistelee Kanada.
NHL-tähtiä vilisevä joukkue on aloittanut MM-turnauksen kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla. Kanada on kuitenkin vahvistunut entisestään turnauksen aikana, eikä se ole joutunut kaikissa otteluissa edes koville. Muun muassa Etelä-Koreaa vastaan joukkue pelasi puolilla valoin, mutta tulostaululla komeilivat silti loppulukemat 10-0.
Kanadan ja Suomen kohtaaminen on alkulohkon lopullisten sijoitusten kannalta todella merkittävä. Tällä hetkellä Suomi on lohkossa kolmantena vain pisteen päässä Kanadasta. Lohkoa johtaa Yhdysvallat, joka on voittanut viidestä ottelustaan jokaisen.
Leijonat.com listasi alle kolme pelaajaa, joita kannattaa erityisesti seurata Kanadan joukkueesta.
Connor McDavid
Tarvitseeko tähän edes kirjoittaa mitään? NHL-seura Edmonton Oilersin supertähti ja Kanadan kapteeni on aloittanut MM-turnauksen vakuuttavasti. Neljään otteluun McDavid on viimeistellyt 10 (4+6) tehopistettä ja lisää on tulossa. Vasta 21-vuotias kanadalainen on monien papereissa jopa maailman paras jääkiekkolija. Tekee jatkuvasti oikeita ratkaisuja ja ratkaisee tarvittaessa vaikka yksin otteluita. Tätä miestä on vaikea pimentää.Mathew Barzal
Vasta 20-vuotias superlupaus saapui tällä kaudella NHL:ään ryminällä. Huipputaitava Barzal viimeisteli New York Islandersin riveissä 82 runkosarjaotteluun hurjat tehopisteet 22+63=85, eikä tahti ole laantunut MM-jäilläkään. Erinomainen luistelija, joka pelaa luotettavasti molempiin suuntiin. Luo välillä muille paikkoja kuin tyhjästä. Osaa myös itse toimittaa kiekkoa maaliin.
Colton Parayko
197-senttinen St. Louis Bluesin puolustaja on ollut jälleen huikea vahvistus Kanadan MM-joukkueelle. Isokokoinen puolustaja ei NHL:ssä mässäile maaleilla, mutta arvokisoissa sekin puoli hoituu. Parayko on takonut neljään otteluun tehot 2+3. Omaa hirmuisen kudin, eikä pelkää käyttää sitä.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- TPS:n uusittu kapteenisto selvillä – kultaleijona johtaa turkulaisnippua
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen