”Kiitos mittaamattomasta tuesta” – Pikkuleijonien NHL-superlupaukselta koskettava ele kuolleen huoltajan muistolle
Kiekkoilijalupaus Jesperi Kotkaniemi osaa arvostaa häntä urallaan auttaneita henkilöitä.
Porin Ässissä vahvan kauden pelannut Kotkaniemi, 17, voitti kauden päätteeksi MM-kultaa Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen eli Pikkuleijonien mukana.
Kausi ei kuitenkaan ollut porilaiselle pelkkää riemua. Maaliskuun lopussa, Ässien ja Kärppien välisen puolivälieräsarjan aikana, Ässien pitkäaikainen huoltaja Harri Palonen menehtyi.
Nyt Kotkaniemi on osoittanut kunnioitustaan Paloselle hienolla tavalla.
Kotkaniemi vei MM-pokaalin Palosen haudalle ja omisti maailmanmestaruuden Paloselle.
”Tämä Maailmanmestaruus on omistettu Harri Palosen muistolle. Kiitos kaikesta mittaamattomasta avusta ja tuesta monen vuoden ajalta”, Kotkaniemi kirjoitti Ässien twitter-tilillä julkaistuun viestiin.
Kotkaniemi pelasi debyyttikaudellaan Liigassa 57 ottelua tehoilla 10+19=29. MM-kisoissa Kotkaniemi oli Pikkuleijonien tärkeimpiä pelaajia. Hän keräsi MM-kisojen 7 ottelussa pisteet 3+6=9.
Kotkaniemeä pidetään tulevan kesän NHL-draftin yhtenä kuumimmista nimistä. Esimerkiksi The Athletic -lehden toimittajan Corey Pronmanin laatimalla tuoreella listalla Kotkaniemi on jopa koko varaustilaisuuden neljänneksi kiinnostavin pelaaja.
Katso kuva Kotkaniemen käynnistä Harri Palosen haudalla alta.
”Tämä Maailmanmestaruus on omistettu Harri Palosen muistolle. Kiitos kaikesta mittaamattomasta avusta ja tuesta monen vuoden ajalta.” -Jesperi Kotkaniemi @taikinajalka
#Ässät #YHDESSÄ #Liiga #Respect
#Ässät #YHDESSÄ #Liiga #Respect
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
