Suomalaisvahdeille tulossa hiljainen varauskesä – Pikkuleijonien MM-sankari ainut kymmenen parhaan joukossa
Tämän kesän NHL:n varaustilaisuus on suomalaisille ennakoiden perusteella hiljaisempi kuin kahtena aikaisempana vuonna. Ensimmäiselle kierrokselle on mahtumassa ainoastaan kaksi tai kolme suomalaista kenttäpelaajaa, kun viime vuonna niitä oli peräti kuusi.
Suomi tunnetaan maana, joka osaa jalostaa taitavia maalivahteja. Tänäkin kesänä suomalaistorjujia varataan, mutta ei välttämättä kovin mairittelevilla kierroksilla. Ainoastaan yksi suomalainen nousee valokeilaan ja mahtuu kymmenen parhaan varattavan maalivahdin joukkoon.
The Athletic -lehti on listannut vuoden kymmenen parasta maalivahtia. Sijalla seitsemän komeilee Kärppien A-junioreissa tällä kaudella pelannut Justus Annunen, jolla on myös takanaan mestaruusjuhliin päättyneet alle 18-vuotiaiden MM-kisat.
– Annunen valittiin Suomessa juniorisarjan parhaaksi maalivahdiksi ja auttoi Suomen MM-kultaan. Hän on iso maalivahti, joka osaa pysyä rauhallisena ja ymmärtää hyvin peliä. Annunen tekee torjumisesta helppoa, kirjoittaa The Athleticin toimittaja Corey Pronman.
Kärppien juniorilta löytyy myös heikkouksia, mikä selittää nuorukaisen sijoituksen.
– Huolen aiheeni on, ettei hänellä ole nopeutta liikkua maalilla, varsinkaan silloin, kun hän päättää pelata aggressiivisesti, toimittaja lisää.
Kesän kuumimmat maalivahtinimet saapuvat suurilta osin Pohjois-Amerikasta. Siitä huolimatta, listan kärkisijat ollaan annettu eurooppalaisille. Kovimmaksi maalivahdiksi ollaan ennakoitu venäläinen Amir Miftakhov, ja hänen perässään tulevat tshekkiläiset Lukas Dostal ja Jakub Skarek.
Annusen kanssa samaa juniorisarjaa pelannut Jere Huhtamaa kuuluu myös euroopan lupaavimpiin maalivahteihin. NHL Central Scouting listasi keväällä hänet euroopassa pelaavista maalivahdeista sijalle 12.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL