Kesän varaustilaisuuden ykkösnimeä verrataan jo NHL-legendoihin – ”En ole ikinä nähnyt yhtä lahjakasta”

NHL:n tämän kesän varaustilaisuuden ykkösnimi ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Jo viime syksystä asti ollaan povattu, että ruotsalainen Rasmus Dahlin on ylivoimaisesti paras tarjolla oleva talentti.
Siksi Buffalo Sabres hyppi onnesta, kun se voitti varausjärjestyksen arvonnassa pääpalkinnon. Dahlinia pidetään vuosikymmenen lupaavimpana puolustajalupauksena, joka voi olla joukkueen tukipilari seuraavat 10-15 vuotta.
Kuten ykkösvarauksen rooliin kuuluu, myös ruotsalaista ollaan verrattu NHL:n huippupelaajiin. Tällä kertaa hype on entistä suurempaa, sillä viime vuoden ykkönen Nico Hischier ei saanut lähellekään yhtä paljoa paineita kuin mitä Dahlin on saanut.
Lukuisat asiantuntijat ja kykyjenetsijät odottavat Dahlinilta samaa vaikutusta, mitä muun muassa Sidney Crosby ja Connor McDavid toivat joukkueisiinsa.
– Hän on NHL-organisaation kulmakivi, todellinen puolustajien numero yksi. Uskon, että hän voi pelata NHL:ssä jo ensi syksynä, hän on niin hyvä. Hän hallitsee peliä kentän jokaisella alueella, ja se on uskomatonta, NHL-analyytikko Craig Button kuvaili NHL.com:lle.
Dahlinia ollaan verrattu myös Ruotsin kiekkoikoneihin. Hänestä tulee ensimmäinen ruotsalainen ykkösvaraus sitten Mats Sundinin, joka varattiin vuonna 1989. Hänessä nähdään paljon samoja elementtejä kuin Hall of Fame -pelaaja Nicklas Lidströmissä sekä Erik Karlssonissa, joka sattuu olemaan Dahlinin suurin esikuva.
– On hauska kuunnella näitä vertailuja, mutten on pysty kuvittelemaan, että olisin Karlssonin kanssa samanlainen. Hän on niin hyvä. Hän on paras pelaaja maailmassa. Hänen syöttönsä ovat mielettömiä ja hänellä riittää peliälyä, Dahlin kertoi.
Vasta 18-vuotias lupaus on pelannut jo kaksi kautta Ruotsin pääsarjatasolla Frölundan riveissä. Joukkueen kapteeni Joel Lundqvist on yhtä ällistynyt nuorukaisen kyvyistä kuin kaikki muutkin.
– En ole ikinä nähnyt yhtä lahjakasta pelaajaa Ruotsissa. Toivottavasti Rasmus ottaa isoja askelia, kuten McDavid ja Auston Matthews ottivat, kun heistä tuli lajin supertähtiä teini-ikäisinä, Lundqvist kuvaili.
Näitä huippuhetkia tullaan varmasti näkemään myös NHL:ssä:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Leijonista tuttu hyökkääjä sai ikävän uutisen – kausi ohi
- Leijonat avaa EHT-urakkansa – näillä ketjuilla Sveitsi-peliin
- IS: Tappara menettää tähtipelaajansa!
- Oho! Saksan maajoukkuehyökkääjä siirtyy loppukaudeksi Liigaan
- SaiPa jysäytti ison kiinnityksen pöytään!
- Hurja huhu: Liigan pistepörssikuningas vaihtamassa toiseen seuraan!
- Tapparan floppihankinnan sopimus purettu!
- Patrik Laineelta karmea ottelu
- Leijonille huojentava uutinen NHL:stä
- IS: MM-kisoissa pelannut NHL-konkari Mestikseen!
- Lähde: Kärpät teki huippukaappauksen!
- Lähde: Tappara-puolustaja lähtökuopissa – siirto uuteen seuraan vireillä
- Lehtitieto: TPS tekemässä kaappauksen huippuseurasta
- Urheilucast: Kärpät jysäytti hirmuhankinnan toisesta Liiga-seurasta – saa sarjan kovimman palkan!
- Lähde: Kärpät taistelee toisen Liiga-seuran kanssa pelaajavahvistuksesta!
- IS: Topi Jaakolan kohupotkuista yllättävä paljastus – vaati pelaajille radikaalia muutosta
- Lähde: Kärpät jäämässä tyhjin käsin – toinen Liiga-seura ryöväämässä pelaajan!
- Liiga-seura pisti hyökkääjänsä sopimuksen silppuriin!
- Hurja huhu: Liigan pistepörssikuningas vaihtamassa toiseen seuraan!
- I-P: Sport saattaa päätyä kovaan ratkaisuun – myydäänkö tähtipelaaja Atro Leppänen? ”Ei tule helppo perjantai”