Oho! Kärppien puolustajan ura laskussa – siirtyy sarjatasoa alemmas
Kärppien paidassa Suomen mestaruuden viime kauden päätteeksi voittanut 24-vuotias puolustaja Taneli Siikaluoma siirtyy Mestikseen iisalmelaisen IPK:n riveihin.
Siikaluoma loisti aikoinaan vahvasti Kärppien junioreissa, mutta läpimurto liigajäille on tehnyt tiukempaa.
Kärpät lähetti pieneen rooliin viime kaudella jääneen puolustajan hakemaan vauhtia lainasopimuksilla Ilveksestä sekä Mestis-seura Hermeksestä, mutta hän palasi vielä loppukaudeksi Kärppien vahvuuteen.
Kaudella 2014-15 odotukset Siikaluomaa kohtaan olivat Oulussa korkealla, kun hän teki A-junioreissa 43 ottelussa tehot 7+29=36.
Liigassa meno on ollut karumpaa, kun hän on päässyt pelaamaan 41 ottelussa ilman tehopisteitä.
Siikaluoman tavoitteena on nousta vielä tulevaisuudessa takaisin Liigaan.
– On mukava tulla Iisalmeen. Viime kausi oli hieman haasteellinen. Tavoite onkin saada ehjä kausi ja päästä takaisin omalle hyvälle tasolle, ja siten auttaa joukkuetta mahdollisimman pitkälle kevääseen. Tulevaisuuden tavoitteena on päästä takaisin SM-liigaan tai muihin ammattilaissarjoihin, hän kertoo IPK:n tiedotteessa tilanteestaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Urheilucast: Kultaleijona Juho Lammikko palaa Eurooppaan – tässä uusi seura
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Pystyykö Naisleijonat vastaamaan Yhdysvaltojen uhkaukseen rajusta fyysisestä pelistä? ”Pakkohan se on!”
- Lehtitieto: Jukurit teki yllättävän kaappauksen hyökkäykseen!
- Naisleijonien GM vahvisti: ottelu Yhdysvaltoja vastaan pelataan – harjoituksissa edelleen vain 14 pelaajaa
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Tshekin joukkueesta otettiin kantaa Naisleijonien tautitilanteeseen
- Suomen jääkiekon legenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan