Onko tässä ensi Liiga-kauden yllättäjä? Nostanut osakkeitaan siirtomarkkinoilla

Viime kaudella Liigan runkosarjan toiseksi viimeiseksi jäänyt KooKoo on tehnyt loistavaa työtä ensi kauden joukkueen rakentamisessa.
Tiistaina seura julkaisi puolustukseen kovan hankinnan, kun kaksi Suomen mestaruutta Tapparassa voittanut Alexander Bonsaksen siirtyi Kouvolaan vuoden sopimuksella.
Jo aikaisemmin seura hankki HIFK:ssa kevään pudotuspeleissä kymmenen tehopistettä iskeneen kokeneen hyökkääjän Juha-Pekka Haatajan sekä todellista läpimurtoaan hakevan 23-vuotiaan ruotsalaishyökkääjän Erik Karlssonin.
Tulijoiden joukossa on myös Mestiksessä puolustajalle loistavat 46 tehopistettä iskenyt kiekollinen pakki Kalle Valtola, joka lähtee hakemaan läpimurtoa liigajäillä.
Uusien hankintojen lisäksi KooKoo sai pidettyä viime kaudesta tärkeitä pelaajiaan, kun esimerkiksi maaliahne ruotsalaishyökkääjä Malte Stömwall sekä tanskalaispuolustaja Emil Kristensen jatkavat tulevalla kaudella.
Kokemusta joukkueeseen tuo Toni Kähkönen, jonka lisäksi vasta 22-vuotias keskushyökkääjä Miikka Pitkänen teki jo viime kaudella 33 tehopistettä.
Päävalmentajana joukkueessa jatkaa Tuomas Tuokkola. Jatkuvuus sekä hyvät uudet hankinnat voivat hyvin nostaa KooKoon ensi kaudella uuteen lentoon.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteenista tipahti surkea uutinen
- Tässkö NHL:n ensi kauden suomalaisläpimurto? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- NHL:ssä pelannut hyökkääjä siirtyy Tapparaan!
- TPS-pomolta paljastus Aleksi Saarelan siirrosta: ”Reagoitiin kaksi minuuttia sen jälkeen”
- Ryan Laschin siirrosta uutta tietoa: pakit Liiga-seuroille
- HIFK-floppi löysi uuden joukkueen
- 46-vuotiaalta seuralegendalta huima temppu – palaa eläkkeeltä III-divisioonaan!
- Nyt jysähti – Markus Nutivaarasta yllätystieto!
- Liiga-seuran kultakypärä: sopimus huippujoukkueeseen
- Lähde: Ryan Lasch löysi uuden seuran
- Jokerit vahvistuu Kärpät-kasvatilla: ”Odotamme tuloksentekokykyä”
- Tapparan MM-puolustaja: Sopimus revitty – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- TPS-pomolta paljastus Aleksi Saarelan siirrosta: ”Reagoitiin kaksi minuuttia sen jälkeen”
- Hurja vahvistus: NHL:stä tuttu sentteri siirtyy Liigaan!
- 46-vuotiaalta seuralegendalta huima temppu – palaa eläkkeeltä III-divisioonaan!
- HIFK-floppi löysi uuden joukkueen
- Liiga-seuran kultakypärä: sopimus huippujoukkueeseen
- Olli Juolevi: Liiga-sopimus!
- Nyt jysähti – Markus Nutivaarasta yllätystieto!
- Lähde: Ryan Lasch löysi uuden seuran