Liiga-seura hankki nuoren oikealta laukovan talentin: ”Suomen Mozjakin”

Lappeenrannan SaiPa kertoo tehneensä kaksi seuraavaa kautta kattavan pelaajasopimuksen hyökkääjä Emil Oksasen kanssa.
Päättyneellä kaudella Oksanen edusti Kanadan junioriliigan WHL:n Regina Patsia, joka venyi aina Memorial Cupin finaaleihin asti. Hän pelasi 58 runkosarjan ottelua ja teki niissä tehot 16+32=48. Pudotuspelien kuudessa pelissä tehot olivat muotoa 2+2.
– Olen enemmän kiekollinen pelaaja kuin ”fyysinen pelote”, joten vahvuuksinani on tuo kiekollinen peli ja pelinäkemyys. Tavoitteenani on kehittyä ja ottaa seuraava askel uralla. Mitä seurasin SaiPaa viime kaudella, uskon että joukkue tulee menestymään ja haluan olla mukana auttamassa siinä kaikin keinoin, Oksanen kuvailee itseään seuran nettisivuilla.
SaiPan päävalmentaja Tero Lehterän mukaan Emil Oksasen ”pelitietokone” on parhaimpia mitä hän on nähnyt.
– Tietynlainen tilannekovuus jota hän lähti varmaan hakemaan Pohjois-Amerikasta, sitä se vaatii mun mielestä. Pystyy pelaamaan ylivoimaa ja on todella kiekkovarma. Oksanen on profiloitunut kärkikenttien pelaajaksi ja haaste on ensi kaudella kova. Hänestä voi tulla joku päivä Eurooppaan ihan huippu, vaikka Suomen Mozjakin, mutta antaa herran itse kehittyä ja näyttää miten hommat etenee.
Samalla seura tiedotti purkaneensa sopimuksen hyökkääjä Eetu Kosken kanssa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!