Oulun Kärpissä kaudella 2016-2017 pelannut tshekkiläinen Jiri Tlusty on lopettanut jääkiekkouransa. Pitkää vaivannut rannevamma ei toivu enää pelikuntoon, joten hyökkääjä ripustaa hokkarit lopullisesti naulaan 30-vuotiaana.

Tlusty kertoi tshekkiläiselle ISport-lehdelle, ettei muita mahdollisuuksia enää ollut.

– Lääkärit kertoivat, että tilanne oli toivoton. He eivät saaneet kättäni enää kuntoon, Tlusty kuvaili.

Tlustylla oli edessään erittäin lupaava NHL-ura. Hänet varattiin ensimmäisellä varauskierroksella vuonna 2006 Toronto Maple Leafsiin, ja hän pääsikin pelaamaan taalajäillä yhteensä 450 ottelua. Isot ja pienet vammat olivat kuitenkin aina läsnä, jotka ajan mittaan vain pahentuivat.

Häntä kierrätettiin useassa eri NHL-seurassa ennen kuin tie vei Suomeen, missä hän pelasi uransa viimeiset ottelut.

Viimeksi Tlusty pelasi 19 kuukautta sitten, kun hän edusti vielä oululaisseuraa. Liigassa hän ehti kiekkoilla yhteensä 14 ottelun verran, kunnes joutui purkamaan sopimuksen rannekipujen takia.

Kärpät tiedotti sopimuksen purkamisesta 12. joulukuuta 2016:

– Saamansa rannevamman vuoksi Jiri ei kykene jatkamaan pelaajauraansa – ainakaan nykytilanteessa. Hän on hyvä pelaaja ja on erittäin pidetty henkilö pukukopissa, mutta valitettavasti käsi ei kestänyt tällä hetkellä pelaamisen ja harjoittelun tuomaa rasitusta. Haluan toivottaa koko kärppäorganisaation puolesta Jiřílle hyvää jatkoa tulevaan, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kommentoi tuolloin seuran tiedotteessa.

Tlusty kertoo Isport-lehdelle, ettei vielä tiedä jatkosuunnitelmiaan, mutta jääkiekon parissa hän aikoo silti pysyä tavalla tai toisella.