Tyly arvio: Suomalaistähden osto koko NHL:n typerimipiä peliliikkeitä

Philadelphia Flyersin viime kesän kauppa nousee yhdeksi NHL:n typerimmistä peliliikkeistä arvioi kiekkomedia The Sportster.
Jenkkimedia nostaa esille viime kauden typerimmät peliliikkeet. Yksi listan kärkinostoja on Flyersin ja St. Louis Bluesin kauppa, jossa toiseen suuntaan kaupattiin muun muassa Leijonista tuttu Jori Lehterä.
Suomalaistaituri siirtyi Flyersiin, joka antoi vaihtokaupassa Bluesille Brayden Schennin. Vaikka Philadelphiaan matkasi myös kaksi varausvuoroa, vaikuttaa kauppa jälkikäteen erikoiselta.
– Flyers halusi vaihtaa itselleen yhtä taitavan, mutta vähän halvemman sentterin. Viime kausi osoitti, ettei kauppa mennyt putkeen. Schenn iski hurjat 28 maalia ja 70 pistettä, Lehterä keräsi kahdeksan tehomerkintää, The Sportster tylyttää.
Suomalaisella on vielä vuosi voimassa nykyistä 4,7 miljoonan dollarin sopimusta. Mennyt kausi oli Lehterälle monin tavoin vaikea – yksi syy vaikeuksille oli pitkin kautta vaihdellut rooli uudessa seurassa. Kevät sujui jo paremmin. Lehterä pelasi pudotuspeleissä kuusi ottelua tehoin 0+2.
Flyersin lopullinen saldo kaupasta on vielä kysymysmerkki. Seura varasi viime kesänä ykkösvarauksellaan Morgan Frostin. Nyt sillä on vielä yksi ylimääräinen ykköskierroksen varausvuoro kesälle 2018.
– Mikäli Flyers ei saa varausvuoroista timantteja, näyttää kauppa heidän kannaltaan todella huonolta, urheilumedia povaa.
Kauppa ei nouse silti ykköspaikalle. Tuoreista siirroista huonoin on Edmonton Oilersin kauppa, jossa seura luopui Taylor Hallista. Seura sai huippuhyökkääjästä New Jersey Devilsistä Adam Larssonin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty