IS: Ex-kiekkotuomarin ja maajoukkuepelaajan uusi aluevaltaus – Edustaa Suomea triathlonin MM-kisoissa!
Kuva: Getty Images
Kahdesti jääkiekon MM-kisoissa Suomea edustanut ja sittemmin mittavan erotuomariuran tehnyt Hannu Henriksson on pysynyt tiiviisti urheilun parissa, vain laji vaikuttaisi vaihtuneen.
Jo tuomarina kovakuntoisena tunnettu Henriksson kilpaili viime viikonloppuna Lahdessa ensimmäisessä Suomessa käydyssä Ironman-statuksen triathlonkilpailussa.
Puolimatkan kisan 1,9 kilometrin uinti, 90 kilometrin pyöräily ja 21 metrin juoksu sujuivat ajassa 5.04,33 ja sijoitus omassa, 55-59-vuotiaiden ikäryhmässä oli hienosti viides.
Lahdessa oli myös tarjolla paikkoja syyskuussa Etelä-Afrikassa pidettäviin triathlonin MM-kisoihin. Edustuspaikat luvattiin kisan kahdelle parhaalle, mutta koska edelle olleet eivät reissuun halunneet lähteä, aukesi Henrikssonille paikaa edustaa jälleen Suomea MM-tasolla.
– Syksystä asti oli mielessä, että olisiko Lahdesta mitenkään mahdollista päästä jatkoon. Tämä on tavallaan unelmien täyttymys tällaiselle harrastajalle, Henriksson kertoi Ilta-Sanomille.
Kaksi täyden matkan ja kolme puolimatkaa triathlonurallaan selvittänyt Henriksson on aiemmin treenannut tuntojensa mukaan ilman sen suurempia harjoitusohjelmia. Nyt kuitenkin edessä on tarkempia suunnitelmia, sillä pelkkä osallistuminen ei kilpailuhenkiselle ex-huippu-urheilijalle riitä.
– Siellä on varmasti tässäkin luokassa huippukuntoisia kavereita, mutta yritetään tehdä paras suoritus siellä. En lähde pelkästään suorittamaan, mennään niin kovaa kuin rahkeet riittävät, Henriksson painottaa.
Ilta-Sanomien artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan