Tylyä! Suomalainen maalivahtivalmentaja sai potkut kesken sopimuskauden – vihjailua huonoista väleistä
Kuva: Juha Tamminen
KHL-mestaruuden päättyneellä kaudella voittanut Ak Bars Kazan on antanut potkut suomalaiselle maalivahtivalmentajalleen Ari Moisaselle.
Moisasella oli vielä vuosi sopimusta jäljellä seuran kanssa. Venäläislähde Business-Gazetan mukaan syynä työsuhteen ennenaikaiseen päättymiseen olivat huonot välit seuran päävalmentajaan Zinetula Biljaletdinoviin. Biljaletdinov oli kehaissut mestaruuden jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Ak Barsin toista maalivahtivalmentajaa, venäläistä Sergei Abramovia, mutta jättänyt Moisasen nimen mainitsematta kokonaan. Tämän jälkeen hän kommentoi vihjailevasti ulkomaalaisten tavoista.
– Ulkomaalaiset tykkäävät ottaa meidän karkkimme, kääriä sen kääröön ja sanoa: ”Minä tein sen”, Biljaletdinov sanoi venäläisjulkaisun mukaan.
Biljaletdinov, joka on valmentanut myös Venäjän maajoukkuetta, ei osoittanut suoraan sormella Moisasta, mutta julkaisun mukaan tämä kommentti viittasi nimenomaisesti häneen.
Mahdolliseksi välirikon syyksi mainittiin Moisasen antamat haastattelut, joissa hän korosti, että aina pitää pystyä kertomaan, että miksi jokin asia tehdään. Kokenut venäläisluotsi ajattelee täysin päinvastaisesti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- SM-liigan järjestämisessä havaittiin kilpailua rajoittaneita ongelmia – tutkinta päätökseen
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee