KHL:n suomalaisseura Helsingin Jokerit tiedotti maanantaiaamuna, että se onnistunut tekemään kaksi tärkeää sopimusta.

Jokerit käyttää option lisävuodesta Nicklas Jensenin kanssa, joka saapui helsinkiläisseuraan viime vuonna. Debyyttikausi narripaidoissa oli onnistunut, kun Tanskan 25-vuotias maajoukkuemies oli runkosarjassa joukkueensa tehokkain pelaaja 37 tehopisteellään. Hän teki yhteensä 19 maalia, joka riitti jakamaan Jokereiden maalipörssin ykköstilan Eeli Tolvasen vierellä.

– Jensen kuului viime kaudella joukkueen ratkaisupelaajiin ja olemme totta kai iloisia, että hän jatkaa meillä myös tulevalla kaudella. Uskomme, että varastossa on potentiaalia vieläkin parempaan, kertoo Jokereiden GM Jari Kurri tiedotteessa.

Jokerit tiedottaa myös, että KHL:n kaikkien aikojen kymmenenneksi kovin maaliruisku Geoff Platt liittyy seuraan yksivuotisella sopimuksella. Valkovenäläinen on pelannut sarjassa sen perustamisvuodesta lähtien ja tehnyt 428 runkosarjaottelussa 145+118=263 pistettä.

Viime kaudella Platt edusti TsSKA Moskovaa, joka eteni finaaleihin asti. Hän on pelannut aikaisemmin myös Suomessa, kun hän edusti Ilvestä kaudella 2008-2009.

– Platt on nopea pelaaja, joka pystyy viimeistelemään itse ja myös luomaan maalipaikkoja muille. Hän on luonteeltaan taistelija, jota vastaan on vaikea pelata. Lisäksi hän pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassa ja on ollut KHL:ssä aina myös vahva aloittaja, Kurri jatkaa, Kurri kommentoi.

33-vuotiaalla hyökkääjällä on NHL-kokemusta Columbus Blue Jacketsista sekä Anaheim Duckista vuosilta 2005-2008. Ura taalajäillä jäi kuitenkin lyhyeksi, eikä Platt pelannut siellä kuin 46 ottelua.