NHL-pomo Jarmo Kekäläisellä edessään tärkeä päivä – pistetykki sittenkin jäämässä?
Kuva: Getty Images
NHL-seura Columbus Blue Jacketsin toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen on ollut kiireinen tänä kesänä. Joukkueen rakentaminen ensi kautta varten on ollut haastavaa, varsinkin kun viime vuoden ykköstykki Artemi Panarin kertoi kesäkuussa, ettei hän aio allekirjoittaa jatkosopimusta.
Venäläispelaajan nykyistä sopimusta on vielä yksi kausi jäljellä, joten hänet saatetaan kaupata ennen maaliskuun siirtorajapäivää, jotta Columbus saisi edes pienen korvauksen hänestä. Tilanne voi kuitenkin vielä kääntyä, ja The Athletic onkin uutisoinut, että jatkosopimus on edelleen mahdollinen.
Ongelma Panarinin ja Columbuksen välillä on ollut jatkosopimuksen kesto. Panarin on kertonut, ettei hän ole tarpeeksi varma solmiakseen kahdeksan vuoden jatkopahvia. On kuitenkin mahdollista, että venäläinen harkitsee kaksivuotista sopimusta, jos sellainen tarjous tulisi.
Kekäläisellä on edessään tärkeä päivä, kun hän istahtaa tänään saman neuvottelupöydän ääreen Panarinin sekä tämän agentinsa kanssa. Panarinin menetys olisi iso isku pudotuspelipaikasta taistelevalle Columbukselle, sillä taitava hyökkääjä tykitti viime kaudella peräti 82 tehopistettä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan