Ulkomailla pelannut suomalaishyökkääjä päättää uransa 26-vuotiaana – sai unelmien koulupaikan
Kuva: Getty Images
Liigaa TPS:ssä, Ilveksessä, Tapparassa ja HPK:ssa pelannut Henri Tuominen on päättänyt lopettaa ammattilaisuransa 26-vuotiaana.
Viimeiset kaksi ja puoli kautta Tshekin kahdella korkeimmalla sarjatasolla pelannut suomalaishyökkääjä sai paikan Porin ilmailuopistosta, eikä Tuominen voinut jättää tilaisuutta väliin.
Entinen Liiga-hyökkääjä kertoo edustamansa Karlovy Varyn tiedotteessa unelmoineensa aina lentäjän ammatista, mutta antoi nuorena urheilun mennä edelle. Tuominen aloitti jääkiekon harrastamisen neljävuotiaana, mutta nyt hänen on aika suunnata muihin haasteisiin.
– Päätös oli äärimmäisen vaikea. Rakastan jääkiekkoa. Mutta minulla on unelma, jota lähden nyt jahtaamaan, Tuominen kertoo.
Ilmailukoulun opiskelupaikoista kilpailee vuosittain tuhannet hakijat, joista vain murto-osa valitaan sisälle.
– Olen iloinen koulupaikasta. Kokeet olivat rankat ja kestivät useita päiviä.
Kaksi vuotta Karlovyssa viettänyt Tuominen sai seurassa useita hyviä ystäviä. Siksi paluu kotimaahan tuntuu entistä raskaammalta.
– Minulla oli täällä useita hienoja hetkiä. Olisi vaikeaa nimetä niistä vain yksi. Muistan hetket, jolloin olimme voitokkaita ja saimme fanit iloisiksi. Tunsin ryhmämme olevan yhtenäinen, Tuominen muistelee.
Karlovyn kulunut kausi päättyi onnellisesti, kun se onnistui nousemaan takaisin pääsarjaan voitettuaan karsinnoissa Slavia Prahan. Tuominen pelasi runkosarjassa 47 ottelua ja karsinnoissa kuusi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- IS: Antti Pennasen tulevaisuudesta iso paljastus!
- HIFK:n uusi hankinta yhä sivussa viime kevään jäljiltä – tässä miehen paluuaikataulu
- Patrik Laineen ympärillä on nyt jotain pahasti pielessä – Urheilucastilta raju väite
- Urheilucast: NHL-pomo lensi Tampereelle Benjamin Rautiaisen takia – nyt Tappara menettää tähtensä
- Ottelu keskeytettiin heti alkuunsa – SM-liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä
- Tapparalle voitto CHL-avauksesta – karu yleisömäärä
- Jukka Jaloselta paljastus NHL-neuvotteluistaan – pesti oli lähellä
- Ässille kova vahvistus – tehomies tekee paluun
- Kärppien Liiga-mestari lensi ulos juuri ennen kautta – Jokereista tuttu mies tilalle
- Urheilucast: Jokerit siirsi katseen NHL:ään – uusi maalivahti tulossa?
- Ässille kova vahvistus – tehomies tekee paluun
- Kärppien Liiga-mestari lensi ulos juuri ennen kautta – Jokereista tuttu mies tilalle
- Patrik Laineen NHL-ura näytti olevan vaarassa – nyt tuli yllättävä tieto
- Urheilucast: Jokerit siirsi katseen NHL:ään – uusi maalivahti tulossa?
- Jukka Jaloselta paljastus NHL-neuvotteluistaan – pesti oli lähellä
- MTV: Juhamatti Aaltoselta kova näkemys – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Jokerit jää taakse – kaksi pelaajaa löysi uuden seuran
- Jokerien tähti lähetti terveisiä Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla”
- Tapparalle voitto CHL-avauksesta – karu yleisömäärä
- Tapparaa uhkaa nyt karu ratkaisu – NHL-seuralla on toinen vaihtoehto